Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Joki ICT Oy:n osakassopimuksen muuttaminen

 

Kaupunginhallitus 12.02.2024 § 38  

1598/00.01.00.00/2023  

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Joki ICT Oy on laatinut uuden osakassopimuksen ja muokannut yhtiöjärjestystään, jotta em. asiakirjat vahvistaisivat paremmin yhtiön hankintalain 15 §:n mukaista in house -asemaa. Asiakirjat ovat päätöksen liitteenä.

 

Osakeyhtiölain 5 luvun 29 §:n mukaisesti osakkeenomistajalta on saatava suostumus yhtiöjärjestyksen muuttamiseen muun muassa, kun oikeutta hänen osakkeensa hankkimiseen rajoitetaan ottamalla yhtiöjärjestykseen 3 luvun 7 §:ssä tarkoitettu lunastuslauseke. Joki ICT Oy:n yhtiöjärjestykseen on lisätty osakkeiden erityinen lunastusehtoisuus muun muassa, jotta osakkaalta, joka saastuttaisi yhtiön in house -aseman, voitaisiin lunastaa osake. Tämän erityisen lunastusehtoisuuden lisääminen yhtiöjärjestykseen vaatii edellä mainitusti kaikkien osakkeenomistajien suostumuksen. 

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto:
1. hyväksyy Joki ICT Oy:n osakassopimuksen ja valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan osakassopimus Ylivieskan kaupungin puolesta.
2. hyväksyy osaltaan ehdotetut muutokset yhtiöjärjestykseen ja antaa samalla OYL 5:29:n mukaisen suostumuksen erityisen lunastusehtoisuuden lisäämiseksi Joki ICT Oy:n yhtiöjärjestykseen.

 

Asian käsittely Asiantuntijana kuultiin Joki ICT Oy:n asiakasvastaava Pekka Saarasta. Saaranen poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa klo 15.45.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.

Merk. Kaupunginhallitus piti kokoustauon klo 15.45-16.06.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa