RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 08.10.2024/Pykälä 94
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koskipuhdon teollisuuspuiston asemakaavan laajennus
Teknisten palveluiden lautakunta 08.10.2024 § 94
1633/10.02.03/2024
Valmistelija vs. kaupunginarkkitehti Esa Taka-Eilola
Lehtonen Yhtiöt Oy on tehnyt aloitteen logistiikkatoimintojen laajentamisesta uudelle alueelle. Yhtiöllä on Ylivieskassa toimitilat Koskipuhdon kaupunginosassa, mutta toimintojen kasvaessa nykyisellä tontilla ei ole enää mahdollisuutta laajentaa toimintaa.
Ylivieskan kaupunki ja Lehtonen Yhtiöt Oy ovat allekirjoittaneet 16.4.2024 aiesopimuksen, jonka tavoitteena on laatia logistiikkakeskuksen rakentumisen mahdollistava asemakaava suunnittelualueelle. Aiesopimuksen jatkumona ovat kaupunki ja Lehtonen Yhtiöt Oy laatineet osasta suunnittelualuetta kiinteistökaupan esisopimuksen (kvalt 18.6.2024 § 37).
Suunnittelualue muodostuu asemakaavattomasta alueesta ja vuonna 2020 asemakaavoitetusta alueesta, joka on varattu pääosin teollisuuden tarpeisiin. Aluetta rajaa eteläpuolella Savontie (valtatie 27), joka mahdollistaa logistisesti erinomaiset liikenneyhteydet. Liikennöinti on alueelle ajatuksena toteuttaa Savontieltä Palkkitien, Pilaritien ja Laattatien kautta. Maastollisesti alue muodostuu kohti pohjoista laskevasta talousmetsästä, josta Ramboll laatinut erillisen luontoselvityksen kesällä 2024.
Asemakaavaluonnoksessa on suunniteltu muodostettavan pääosin logistiikkatoimintojen mahdollistavaa korttelialuetta. Kaavalla muodostuu lisäksi
teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta (T) sekä teollisuusrakennusten korttelialuetta, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY). Kaavalla muodostuu lisäksi puisto- ja katualuetta.
Korttelin 113 pohjoispuolelle Kiviketunpuiston puistoalueelle osoitetaan aluevaraus (s-4) vesilaissa tarkoitetulle luonnontilaiselle lähteelle. Kiviketunpuiston ja korttelin 113 rajalle esitetään melusuojaus sekä johtovaraus sähkönsiirtolinjalle. Kortteleiden 113 ja 115 Savontien puoleiselle raja-alueelle osoitetaan istutettava alueen osa sekä säilytettävä/istutettava puurivi.
Asemakaavan valmisteluaineisto on kokonaisuudessaan liitteenä.
Esittelijä tekninen johtaja Risto Suikkari
Päätösehdotus Lautakunta:
1. päättää ryhtyä asemakaavan laatimiseen, sekä oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen ilmoittamaan kaavoituksen vireilletulosta.
2. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan valmisteluaineiston nähtäville ja varaa osallisille tilaisuuden esittää mielipiteensä MRL:n § 62 ja MRA:n § 30 mukaisesti.
Asian käsittely Asiantuntijana kuultiin vs. kaupunginarkkitehti Esa Taka-Eilolaa.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |