Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 180

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Vasaman tuulipuiston osayleiskaava

 

Teknisten palveluiden lautakunta 22.06.2021 § 5 

 

 

Valmistelija Kaupunginarkkitehti Risto Suikkari

 

Semecon Oy on jättänyt kaavoitusaloitteen Vasaman tuulipuiston osayleiskaavan käynnistämisestä Vasamannevan alueelle tuulivoimapuistoa varten enintään 9:lle tuulivoimalalle.

 

Semecon Oy on suomalainen tuulipuistojen kehittämiseen keskittynyt yritys, joka on perustettu Ylivieskaan vuonna 2018. Semecon Oy suunnittelee ja kehittää tuulivoimapuistoja sekä tuottaa konsultointipalveluita suomalaisille sähkö- ja energiayhtiöille. Semecon Oy toimii Vasaman tuulipuiston hankekehittäjänä. Hankevastaavana toimii Olli Malkamäki, joka on vastannut useiden Suomessa sijaitsevien tuulivoimapuistojen kehittämisestä ja rakentamisesta, mm. Kalajokilaakson alueella vastannut Ylivieskassa Pajukosken tuulipuiston kehittämisestä sekä Alavieskassa Kytölän ja Saarenkylän puistojen kehittämisestä.

Semecon Oy:n tärkeänä tavoitteena on, että puiston rakentamisvaiheessa sekä käynnissä- ja kunnossapitovaiheessa kotimaisuusaste ja etenkin paikallisuusaste ovat mahdollisimman korkeat.

 

Semecon Oy esittää, että:

"- Ylivieskan kaupunki hyväksyy kaavoitusaloitteen karttaliitteessä rajatulle Vasamannevan alueelle. Ylivieskan kaupunki valtuuttaa toimihenkilön neuvottelemaan hankekehittäjän kanssa kaavoitussopimuksen yksityiskohdista.

- Ylivieskan kaupunki ja Semecon Oy tai sen hankkeelle perustama projektiyhtiö laativat kaavoitussopimuksen, jossa tarkennetaan kaavatyön sisältöä ja kustannusten jakautumista. Kaavoitussopimuksessa Ylivieskan kaupunki hyväksyy hankekehittäjän esittämän kaavoituskonsultin."

 

Suunnittelualueen sijainti

Hankealue sijaitsee Ylivieskan kaupungin alueella noin 15 km keskustasta itään. Hankealue sijaitsee noin 3 km päässä lähimmästä vakituisesta asutuksesta.

 

Oheismateriaalia

 

Esittelijä Tekninen johtaja Leena Löytynoja

 

Päätösehdotus Lautakunta
1.  päättää saattaa vireille tuulivoimarakentamista ohjaavan osayleiskaavan laatimisen Vasamannevan alueelle ja oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen ilmoittamaan kaavoituksen vireilletulosta.
2.  oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen sopimaan kaavoituksen käytännön järjestelyistä ja hyväksymään Semecon Oy:n kanssa tai sen hankkeelle perustaman projektiyhtiön kanssa laadittavan kaavoitussopimuksen ja hyväksyy hankekehittäjän esittämän kaavoituskonsultin. Semecon Oy vastaa osayleiskaavan laadinnan ja selvitysten konsulttikustannuksista sekä muista osayleiskaavaprosessiin liittyvistä suorista kuulutus- ja muista vastaavista kuluista MRL 77 c §:n mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Asiantuntijana kuultiin kaupunginarkkitehti Risto Suikkaria.

 

Teknisten palveluiden lautakunta 10.05.2022 § 3 

 

 

Valmistelija kaavoitusinsinööri Esa Taka-Eilola

 

Vasaman tuulipuiston osayleiskaava on tullut vireille teknisten palveluiden lautakunnan päätöksellä 22.6.2021 § 5. Hankekehittäjänä toimii Semecon Oy ja osayleiskaavan laatijana Alusta Consulting Oy. Suunnittelutyö ja taustaselvitykset suunnittelualueella ovat käynnissä.

 

Osayleiskaava laaditaan Maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaisena, jolloin sitä voidaan suoraan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) toteutetaan YVA-lain (252/2017) mahdollistamana yhteismenettelynä (YVAL § 5), jolloin hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan kaavoituksen yhteydessä (MRL § 9).

 

Osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on valmistunut, jonka tarkoituksena on kertoa miten osallistuminen ja vuorovaikutus, sekä kaavan vaikutusten arviointi tapahtuvat kaavaprosessissa. Suunnitelmassa kerrotaan myös suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista sekä suunnittelun aikataulusta.

 

Ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-suunnitelma) on myös valmistunut, jonka keskeisenä ajatuksena on kertoa hankkeesta, ympäristövaikutusten arvioinnista ja siinä käytettävistä menetelmistä. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan kahta toteutusvaihtoehtoa. VE1 vaihtoehdossa hankealueelle sijoittuisi 18 voimalaa ja VE2 vaihtoehdossa 12 voimalaa. Tarkastelussa on mukana myös ns. nollavaihtoehto, jossa tuulipuistoa ei rakenneta.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) ja ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-suunnitelma) on ajatuksena asettaa nähtäville. Viranomaisten lausuntojen ja saatujen mielipiteiden pohjalta suunnittelutyötä jatketaan. Seuraavassa vaiheessa laaditaan osayleiskaavaluonnos valmistelumateriaaleineen ja ympäristövaikutusten arviointiselostus, jonka tarkoituksena on kertoa laadittujen selvityksien pohjalta hankkeen ympäristövaikutuksista.

 

Oheismateriaalia

 

Esittelijä tekninen johtaja Leena Löytynoja

 

Päätösehdotus Lautakunta oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) ja ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-suunnitelma) nähtäville.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Asiantuntijana kuultiin Semecon Oy:n hankevastaava Olli Malkamäkeä ja Alusta Consulting Oy:n Lauri Solinia.

 

Teknisten palveluiden lautakunta 16.05.2023 § 68 

 

 

Valmistelija kaupunginarkkitehti Risto Suikkari

 

Vasaman tuulipuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä ympäristövaikutusten arviointiohjelma olivat nähtävillä keväällä 2022. Tämän jälkeen hankkeen suunnittelutyö ja ympäristövaikutuksien arviointi ovat edenneet.  

 

Osayleiskaava laaditaan Maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaisena, jolloin sitä voidaan suoraan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) toteutetaan YVA-lain (252/2017) mahdollistamana yhteismenettelynä (YVAL § 5), jolloin hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan kaavoituksen yhteydessä (MRL § 9).

 

Ympäristövaikutuksien arvioinnissa tutkitaan kahta toteutusvaihtoehtoa. VE1:n mukaan hankealueelle rakennettaisiin 18 tuulivoimalaa ja VE2:n mukaan 12 tuulivoimalaa. Tarkastelussa on mukana myös VE0, jolloin hanketta ei toteuteta.

 

Yleiskaavaluonnos on laadittu VE1:n 18 tuulivoimalan mukaisesti. Kaavaluonnoksessa on esitetty pinta-alaltaan noin 57 hehtaarin energiahuollon alue (EN-1), jolle on ajatuksena toteuttaa maaliskuussa 2023 rakennusluvan saanut aurinkopaneelikenttä. Osayleiskaavassa osoitetaan myös hankealueen läpi pohjois-eteläsuuntaisesti suunniteltu Rahkola-Hautakankaan ja Puutionsaaren tuulivoimapuistojen sähkönsiirron voimajohto, joka sijoittuu nykyisten 400 kV:n voimajohtojen itäpuolelle.

 

Suunniteltujen tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho noin 6-10 MW. Tuulipuiston sisäinen sähkönsiirto toteutetaan maakaapelein. Tuulipuisto liitetään sähköverkkoon Fingridin Uusnivalan sähköasemalle, joka sijaitsee noin 9 kilometrin etäisyydellä hankealueesta. Liityntä toteutetaan maakaapelilla nykyisen voimajohtoalueen vieressä.

 

Oheismateriaalia.

 

Esittelijä kaupunginarkkitehti Risto Suikkari

 

Päätösehdotus Lautakunta oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan Vasaman tuulipuiston yleiskaavan valmisteluaineiston liitemateriaaleineen sekä ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) nähtäville.

 

Asian käsittely Asiantuntijana kuultiin Semecon Oy:n hankevastaava Olli Malkamäkeä ja Alusta Consulting Oy:n Lauri Solinia (Teams-yhteys).

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Teknisten palveluiden lautakunta 19.03.2024 § 32 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Leena Löytynoja

 

Vasaman tuulipuiston osayleiskaavan valmisteluaineisto pidettiin julkisesti nähtävillä 24.5.2023 - 14.7.2023. Osayleiskaavan valmisteluaineistosta jätettiin 15 lausuntoa ja 3 mielipidettä. Tämän jälkeen suunnittelutyötä ja valmistelua on jatkettu.

 

Suunnittelutyön etenemiseksi hanketoimija on tehnyt esityksen hankealueen jakamisesta kahteen osa-alueeseen. Ajatuksena on, että Vasaman tuulipuiston osayleiskaava-alue jaetaan kahteen osa-alueeseen, joiden kaavaprosessi etenee eri aikaisesti.

 

Liitteenä oleva kaavaehdotus on laadittu osa-alueesta 1 siten, että alueelle sijoittuisi 8 tuulivoimalaa, joiden enimmäiskorkeus on enintään 300 metriä maanpinnasta.

 

Esittelijä tekninen johtaja Leena Löytynoja

 

Päätösehdotus Lautakunta:
1. päättää jakaa Vasaman tuulipuiston osayleiskaavan kahteen osa-alueeseen, jotka etenevät ehdotusvaiheeseen eri aikaisesti.
2. merkitsee tiedoksi kaavoituksen valmisteluvaiheen palautteen ja hyväksyy palautteeseen laaditun vastineen.
3. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan osayleiskaavaehdotuksen osa-alueen 1 liitemateriaaleineen nähtäville

 

Asiankäsittely Asiantuntijana kuultiin Semecon Oy:n hankevastaava Olli Malkamäkeä ja Alusta Consulting Oy:n Lauri Solinia (Teams-yhteys).

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Merkittiin tiedoksi.
3. Hyväksyttiin.

 

 

 

Kaupunginhallitus 10.06.2024 § 180  

1067/10.02.02/2021  

 

Valmistelija tekninen johtaja Risto Suikkari

 

Vasaman tuulipuiston osayleiskaava tuli vireille teknisten palveluiden lautakunnan päätöksellä 22.6.2021 § 5. Valmisteluvaiheen jälkeen osayleiskaava jaettiin kahteen osa-alueeseen, joiden kaavaprosessi etenee eri aikaisesti (tekla 19.3.2024 § 32). Osa-alueesta 1 laadittu osayleiskaava etenee Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan mukaisesti ei-seudullisena alle 10 voimalan kokonaisuutena. Osa-alueen 2 osayleiskaavaehdotus tulee nähtäville myöhemmin energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan edistyessä.

 

Osayleiskaava laaditaan Maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaisena, jolloin sitä voidaan suoraan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. Osa-alueelle 1 on laadittavan osayleiskaavan mukaan mahdollista sijoittaa enintään 8 tuulivoimalaa, joiden enimmäiskorkeus on enintään 300 metriä maanpinnasta ja yksikköteho 6-10 MW.

 

Tuulivoimapuisto on ajatuksena liittää Fingridin Uusnivalan sähköasemalle maakaapelina nykyisen voimajohtokäytävän länsipuolelle. Tuulivoimapuiston sisäinen sähkönsiirto toteutetaan myös maakaapelein.

 

Osa-alueesta 1 laadittu osayleiskaavaehdotus pidettiin julkisesti nähtävillä 27.3.2024 - 29.4.2024. Osayleiskaavan 1. osa-alueen ehdotusaineistosta jätettiin 15 lausuntoa ja 2 mielipidettä. Ehdotusvaiheen palautteesta vastineineen on laadittu kooste, joka on kaavaselostuksen liitteenä.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto:
1. merkitsee tiedoksi kaavoituksen ehdotusvaiheen palautteen ja hyväksyy palautteeseen laaditun vastineen.
2. hyväksyy Vasaman tuulivoimapuiston 1. osa-alueen osayleiskaavan.

 

Asian käsittely Asiantuntijana kuultiin Semecon Oy:n hankevastaava Olli Malkamäkeä ja Alusta Consulting Oy:n Lauri Solinia (Teams-yhteys).

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa