Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 60

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan selonteko vuodelta 2023

 

Kaupunginhallitus 26.02.2024 § 60  

2096/00.01.04/2023  

 

Valmistelija talousjohtaja Joonas Yliluoma

 

Kaupungin hallintosäännön 92 §:n mukaan: "Kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan, lauta- ja johtokuntien ja esimiesten tehtävä on johtaa ja ohjata toimintaa ja henkilöstöä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Heidän tulee vastuualueellaan luoda menettelyt, joiden mukaisesti tunnistetaan ja arvioidaan toiminnan tuloksellisuutta ja lainmukaisuutta uhkaavia tapahtumia, sekä luoda niiden hallinnan menettelyt. Heidän on jatkuvasti seurattava ja arvioitava toimintaa varmistaakseen riskienhallinnan menettelyiden toteuttamisen, toiminnan tuloksellisuuden ja lainmukaisuuden."

 

Ylivieskan kaupungin sisäisen valvonnan ohje hyväksyttiin 2021. Ohje on sisältänyt toimialajohtajille velvollisuuden laatia toimintakertomuksessa esi-tettävän sisäisen valvonnan selonteon ja riskienhallinnan arviointi. Riskien-hallinta-arviointi on toteutettu toimialoittain koottuna, jolloin sivistyspalveluiden arviointi sisältää yleissivistävät koulutuspalvelu, varhaiskasvatuspalvelut, nuorisopalvelut, kansalais- ja musiikkiopiston; hyvinvointipalvelut sisältävät kirjasto-, kulttuuri- ja liikuntapalvelut; tekniset palvelut sisältävät tekniset palvelut, viemärilaitoksen sekä ympäristöpalvelut.

 

Sisäisen valvonnan osalta selonteko on pyydetty joko toimialueittain tai tulosalueittain.

 

Toimialojen keskeinen lautakunta on käsitellyt ne ja toimittanut selonteon edelleen kaupunginhallitukselle. Selonteko pohjautuu toimijan itsearviointiin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimintatavoista.

 

Toimitettujen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan selontekojen perusteella laaditaan toimintakertomukseen kaupunkitasoinen yhteenveto sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä.

 

Toimialojen selonteot ja riskienhallinnan arviot löytyvät seuraavista pöytäkirjoista/esityslistoilta, josta ne ovat kaupunginhallituksen katsottavissa:

.             Sivistyslautakunta 30.1.2024 § 11

.             Hyvinvointilautakunta. 13.12.2023 § 113 ja 114

.             Tekninen lautakunta 20.2.2024 § 26

.             Jokilaaksojen jätelautakunta 15.2.2024 § 6

.             Rakennus- ja ympäristölautakunta 24.01.2024 § 14

.             Ylivieskan seudun musiikkiopiston johtokunta 20.2.2024 § 4

.             Ylivieskan seudun kansalaisopiston johtokunta 29.2.2024 §

.             Ympäristöterveyslautakunta 22.1.2024 § 7

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen toimialojen laatimat selonteot sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta sekä liitteenä olevan yhteenvedon.

 

Asian käsittely Asiantuntijana kuultiin talousjohtaja Joonas Yliluomaa. 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa