Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 48

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ympäristöpäällikön viran täyttäminen

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 15.02.2024 § 25 

 

 

Valmistelija johtava rakennustarkastaja

 

Ympäristöpäällikkö Tapio Koistinaho on irtisanoutunut virastaan 1.7.2024 alkaen.

 

Ympäristöpäällikkö toimii ympäristöpalvelujen tulosaluejohtajana sekä ympäristönsuojelun tulosyksikön vetäjänä, siten kuin on hallintosäännössä sekä rakennus- ja ympäristölautakunnan toimintaohjeessa määrätty. Vuonna 2023 rakennus- ja ympäristölautakunnan budjetin koko oli n. 1,4 miljoonaa euroa, ympäristöpalvelujen työllistäessä tällä hetkellä 7 vakituista ja 2 määräaikaista henkilöä.

 

Ympäristöpäällikön tehtävät ovat laaja-alaiset, edellyttäen ympäristölainsäädännön hyvää tuntemusta ja mm. perehtyneisyyttä ympäristönsuojelun lupa- ja valvontakäytäntöihin, sekä muuta toimialan tuntemusta. Ympäristöpäälliköltä edellytetään myös osaamista henkilöstöjohtamisessa. Virkaan vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto.

 

Esittelijä johtava rakennustarkastaja Harri Häivälä

 

Päätösehdotus 1. Rakennus- ja ympäristölautakunta esittää, että kaupunginhallitus myöntää ympäristöpäällikön viran täyttöluvan.
2. Mikäli kaupunginhallitus myöntää täyttöluvan, julistaa lautakunta ympäristöpäällikön viran haettavaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin, että ympäristöpäällikkö Tapio Koistinaho poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi, eikä osallistunut asiasta käytyyn keskusteluun eikä sitä koskevaan päätöksentekoon.

Pöytäkirjanpitäjänä tässä asiassa toimi johtava rakennustarkastaja Harri Häivälä.

 

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 12.03.2024 § 33 

 

 

Valmistelija johtava rakennustarkastaja

 

Kaupunginhallitus on myöntänyt ympäristöpäällikön viran täyttöluvan 26.2.2024 pitämässään kokouksessa.

 

Ilmoitus ympäristöpäällikön viran hausta julkaistiin Kuntarekryssä, TE-palveluiden internetsivuilla, kaupungin virallisissa ilmoituksissa sekä Ympäristö ja Terveys -lehdessä. Avoimesta virasta jaettiin myös tiedotteet Kuntaliiton, sekä Ympäristö ja Terveys -lehden toimesta koottujen, ympäristöalan viranhaltijoista koostuvien ryhmäsähköpostijärjestelmien välityksellä. Hakuilmoituksesta käy ilmi seuraavat tiedot:

 

 

 

 

Haemme Ylivieskan kaupungin ympäristöpalveluihin

 

YMPÄRISTÖPÄÄLLIKKÖÄ

 

vastaamaan palveluista ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan toiminta-alueilta.

 

Ylivieskan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimii rakennus- ja ympäristölautakunta. Ympäristöpalvelujen viranhaltijoina toimivat ympäristöpäällikkö, ympäristötarkastajat, ympäristösuunnittelija sekä rakennustarkastajat. Ympäristöpalvelut vastaavat rakennetun ympäristön kehitystä ja suojelua ohjaavien lupien valmistelusta ja myöntämisestä, toimivaltansa rajoissa.

 

Ympäristöpäällikkö toimii ympäristöpalvelujen tulosaluejohtajana sekä ympäristönsuojelun tulosyksikön vetäjänä. Työtehtävät ovat laaja-alaiset, edellyttäen ympäristölainsäädännön hyvää tuntemusta ja perehtyneisyyttä ympäristönsuojelun lupa- ja valvontakäytäntöihin, sekä muuta toimialan tuntemusta. Ympäristöpäälliköltä edellytetään myös osaamista henkilöstöjohtamisessa. Tehtävän hoitaminen edellyttää mahdollisuutta oman auton käyttämiseen.

 

Ylivieskan kaupunki tarjoaa monipuolisen, laaja-alaisen ja ammatillisen kehittymisen mahdollistavan työn, sekä viihtyisän työympäristön. Lisäksi tarjolla on hyvät työterveyshuollon palvelut, ePassi- ja työsuhdepolkupyöräetu.

 

Virka täytetään vakinaisesti 1.7.2024 alkaen.

 

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto ympäristöalalta, sekä riittävä johtamistaito.

 

Edellytämme hakijalta hyvää ympäristöalan tuntemusta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, laajaa johtamis- ja organisointikykyä, kustannustietoisuutta sekä kykyä talousvastuuseen ja itsenäiseen työskentelyyn. Palkkaus kuntien teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 4850,89 €, jota korottavat työkokemuksen ja henkilökohtaisen ammatinhallinnan perusteella maksettavat lisät.

 

Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista. Koeaika on kuusi (6) kuukautta.

 

Virkaa haetaan ensisijaisesti Kuntarekry.fi -palvelun kautta. Kelpoisuuden esittävät todistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Hakuaika päättyy 28.3.2024 klo 15.00, jolloin myös postitse toimitettujen hakemusten tulee olla perillä.

 

 

Lisätietoja antaa tarvittaessa johtava rakennustarkastaja Harri Häivälä / 044 429 4373, tai rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Juha Autio / 0400 777 948.

 

 

 

Esittelijä johtava rakennustarkastaja Harri Häivälä

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta merkitsee asian tiedoksi, ja päättää jatkotoimenpiteistä hakuajan päättymisen jälkeen.

 

Päätös Lautakunta merkitsi asian tiedoksi ja keskusteli seuraavan kokouksen ajankohdasta.

Sanna Häggman poistui kokouksesta klo 17:00.

 

 

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.04.2024 § 44 

 

 

Valmistelija johtava rakennustarkastaja

 

Ympäristöpäällikön virka on ollut haettavana 28.3.2024 klo 15.00 saakka. Viran hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, jonka lisäksi siitä on jaettu tietoa sosiaalisen median, sekä ympäristösuojelualan viranhaltijoista koostuvien sähköisten postituslistojen kautta.

 

Yhteenveto hakijoista jaetaan ja esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä johtava rakennustarkastaja Harri Häivälä

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta valitsee ympäristöpäällikön virkavaalia varten haastateltavaksi kutsuttavat hakijat, päättää haastattelujen ajankohdasta, ja nimeää haastattelun suorittavan työryhmän.

 

Päätös Lautakunta päätti kutsua haastateltaviksi neljä hakijaa:
- Aino Alatalo
- Heikki Estola
- Taina Huttunen
- Jani Männikkö

Haastattelut pidetään 16.4.2024 ja haastatteluryhmään nimettiin rakennus- ja ympäristölautakunnan jäsenet sekä johtava rakennustarkastaja Harri Häivälä. Haastattelujen jälkeen lautakunta kokoontuu päättämään ympäristöpäällikön valinnasta.

 

 

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.04.2024 § 49  

192/01.01.01.00/2024  

 

Valmistelija johtava rakennustarkastaja

 

Asetettuun määräaikaan mennessä saapui yhteensä 11 hakemusta, joista rakennus- ja ympäristölautakunta päätti kutsua haastateltavaksi neljä ehdokasta. Lautakunta toteaa kaikkien haastateltavien täyttävän hakemuksessa esitetyt vaatimukset koulutuksen osalta.

 

Lautakunta haastattelee ehdokkaat, ja kokoontuu sen jälkeen suorittamaan ympäristöpäällikön virkavaalin.

 

Esittelijä johtava rakennustarkastaja Harri Häivälä

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta suorittaa ympäristöpäällikön virkavaalin hakijoiden ansiovertailuun perustuen, ottaen huomioon suorittamansa haastattelut sekä niissä ilmenneet hakijoiden henkilökohtaiset ominaisuudet.

 

Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta on aiemman päätöksensä mukaisesti haastatellut hakijoista Heikki Estolan, Aino Alatalon, Jani Männikön ja Taina Huttusen. Haastattelut pidettiin 12.4. ja 16.4.

Yhteenveto hakijoista ja kaikkien hakijoiden hakemukset ovat olleet lautakunnan jäsenten käytettävissä esityslistan oheismateriaalina 9.4.2024 pidetyssä kokouksessa, haastattelutilaisuudessa ja lautakunnan kokouksessa virkavaalia suoritettaessa.

Päätös:
Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti yksimielisesti valita ympäristöpäällikön vakinaiseen virkaan 1.7.2024 alkaen ympäristötekniikan diplomi-insinöörin Aino Alatalon.

Siltä varalta ettei hän ottaisi virkaa vastaan, lautakunta valitsi varasijalle vesi- ja ympäristötekniikan insinöörin (AMK) Heikki Estolan.

Tämän virkavaalin perusteluina lautakunta toteaa suorittaneensa hakijoiden ansiovertailun ja kokonaisarvioinnin. Lautakunta on tarkastelussa ottanut huomioon hakijoiden koulutuksen ja työkokemuksen sekä koetellun kansalaiskunnon ohella myös tehtävän hoitamisen kannalta merkitykselliset, mm. haastattelussa ilmenneet henkilökohtaiset ominaisuudet.

Näin ollen lautakunta on katsonut valitun ansiovertailun ja kokonaisarvioinnin perusteella virkaan ansioituneimmaksi, ja täyttävän parhaiten viran kelpoisuusvaatimukset.

Viranhoidossa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Ympäristötarkastajan tehtäväkohtainen palkka on valintahetkellä 4850,89 euroa.

Viranhoitoon liittyvistä yksityiskohdista voidaan tarvittaessa määrätä myös myöhemmin annettavassa virkamääräyksessä.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa