Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 42

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalueen valmistelun työryhmien nimeäminen

 

Kaupunginhallitus 12.02.2024 § 42  

201/00.00.01/2024  

 

Valmistelija elinvoimajohtaja Juho Niemelä

 

 Työ- ja elinkeinoministeriö on 2.2.2024 päivätyllä kirjeellään ilmoittanut Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalueen kunnille, että menettely työllisyysalueen muodostamiseksi valtioneuvoston päätöksellä on kyseisten kuntien osalta päättynyt ja että kuntien muodostama työllisyysalue voi jatkaa valmistelua suunnitelmiensa mukaisesti.

 

 Vastuukuntana Ylivieskan kannattaa perustaa työryhmiä valmistelun edistämiseksi. Työryhmiin pyydetään nimeämään edustajat työryhmän mukaan sekä työllisyysalueen kunnista, että muilta työllisyystoimijoilta. Alla työllisyysalueen kuntien, TE-toimiston ja ELY-keskuksen yhteisessä työpajassa määritellyt alustavat työryhmät, sekä muutamia tarkennuksia joidenkin työryhmien tehtäväsisällöistä ja vastuualueista. Listat eivät ole kattavia.

 

  • Työryhmien ohjausryhmä (kuntajohtajat)
    • Kokonaisvalmistelun jatkuvuuden ja yhteensovittamisen varmistaminen
    • Päätöksenteon koordinointi
  • ICT
    • Järjestelmät ja yhteensovittaminen sekä käyttöoikeudet
    • Työvälineet
  • Talous, hankinnat ja sopimukset
    • Hankintaohjeistus
    • Palveluhankinnat (puitesopimukset)
    • Sopimussiirrot
  • HR
    • Toimitilat
    • Tehtävänkuvat ja virat
    • Palkkaus
  • Palvelut ja prosessit
    • Henkilöasiakkaan palvelut
    • Yritysasiakkaan palvelut
    • Tukipalvelut ja johtaminen

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. perustaa työllisyysalueen valmistelun tukemiseksi esitetyt työryhmät,
2. valtuuttaa valmistelua toteuttavat viranhaltijat lähettämään nimeämispyynnön työllisyysalueen kunnille ja muille yhteistyökumppaneille,
3. että työryhmät nimeävät keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin,
4. että työryhmien toimikausi on työllisyysalueen käynnistämiseen saakka,
5. että nimeävät tahot vastaavat edustajiensa matka- ym. kuluista.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.
4. Hyväksyttiin
5. Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa