Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ohjausryhmän nimeäminen liikuntakeskuksen investointihankkeelle

 

Kaupunginhallitus 12.02.2024 § 40  

194/00.00.01/2024  

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Kaupunginvaltuusto on 13.12.2023 §70 hyväksynyt Talousarvion 2024 ja

taloussuunnitelman vuosille 2024-27. Investointiosa sisältää suunnitelmavarauksen uuden liikuntakeskuksen rakentamiseksi.

 

Hankkeen suunnittelun käynnistämistä on käsitelty valtuuston iltakoulussa. On todettu, että suunnittelun käynnistämiseksi ja koordinoimiseksi olisi tarpeen nimetä ohjausryhmä. Ohjausryhmän tehtävänä on tukea investointihankkeen etenemistä tuoden keskusteluun laaja-alaista asiantuntemusta suunnittelun ja valmistelun tueksi eri vaiheisiin. Ohjausryhmä seuraa hankkeen etenemistä sekä asetettuja sisällöllisiä ja taloudellisiin tavoitteita.

 

Ohjausryhmällä ei ole varsinaista päätösvaltaa hankkeessa vaan investointi- ja toiminnalliset päätökset tehdään kussakin investoinnin vaiheessa toimivaltaisessa toimielimessä.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää ohjausryhmän liikuntakeskuksen investointihankkeelle.

 

Päätös Kaupunginhallitus nimesi ohjausryhmän liikuntakeskuksen investointihankkeelle:
Hautakoski Jani, Marjamaa Arto, Nivala Juha, Salmela Ami, Haapakoski Paula (varalle Häggman Sanna), Korkeakoski Mikko (varalle Kangaskorte Miika), Hirvelä Tarmo (varalle Laakkonen Tanja), Löytynoja Alpo (varalle Jaatinen Markus), Alanen Terttu (varalle Sorvisto Marko), Koskela Juha (varalle Haapakoski Kaisa), Kemppainen Joose, Yliluoma Joonas, Sorvisto Maria, Löytynoja Leena, Saarela Eija.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa