Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.11.2023/Pykälä 292

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Selvitykset vuoden 2022 arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin

 

Tarkastuslautakunta 29.05.2023 § 73 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan yhtenä tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointiker-tomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta hyväksyy arviointikertomuksen ja päättää luovuttaa arviointikertomuksen vuodelta 2022 valtuustolle käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin ja luovutettiin arviointikertomus vuodelta 2022 valtuustolle käsiteltäväksi.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 19.06.2023 § 31 

 

 

Valmistelija tarkastuslautakunta

  

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto käsittelee tarkastuslautakunnan antaman arviointikertomuksen vuodelta 2022 ja saattaa sen kaupunginhallitukselle sekä lauta- ja johtokunnille toimenpiteitä varten.

 

Asian käsittely Arviointikertomuksen esitteli tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Auli Mustikkamaa.

 

 Kaisa Savela saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 15.20.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginhallitus 08.11.2023 § 292  

936/00.03.00/2023  

 

Valmistelija vt. hallintojohtaja Nina Savolainen

 

Tarkastuslautakunta on esittänyt vuotta 2022 koskevassa arviointikertomuksessaan huomioita, joita on käsitelty lauta- ja johtokunnissa.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa selvitykset tiedoksi tarkastuslautakunnalle ja esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee kaupunginhallituksen ja hallintokuntien selvitykset tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa