Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 243

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Konsernitilin käytön periaatteet

 

Kaupunginhallitus 04.09.2023 § 227 

 

 

Valmistelija kaupunginjohtaja

 

Ylivieskan kaupungilla on käytössään konsernitili. Konsernitilin avulla kaupungin ja konsernin tytäryhtiöiden tilit on yhdistetty yhdeksi hallinnoitavaksi kokonaisuudeksi. Varojen keskittäminen konsernitilille helpottaa konsernin rahavarojen riittävyyden seurantaa ja hoitoa. Tämä helpottaa konsernin sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa.

 

Konsernitili muodostuu emon, eli kaupungin maksuliiketilistä, jota käytetään päätilinä sekä alatileistä, joita ovat tytäryhtiön tilit. Kaikille tytäryhtiöille voidaan antaa sisäinen limiitti, jonka puitteissa yhteisöt voivat käyttää konsernin yhteisiä varoja lyhytaikaisesti. Konsernitilin käyttö on konsernin kannalta taloudellisesti järkevää.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää vahvistaa seuraavat periaatteet konsernitilin käytölle:
1. kaupungin kokonaan omistamat tytäryhtiöt ovat liittyneet kaupungin konsernitiliin. Poikkeuksena pienet (alle 100.000 euron liikevaihdon) tytäryhtiöt, joiden osalta menetellään tapauskohtaisesti.

2. hyvityskorko alatileille on 0,00 %:a. Hyvityskorkona voidaan käyttää talousjohtajan päätöksellä myös 1 kk euribor.

3. veloituskorko luottolimiitin käytöstä on 1,3 tai 6 kk euribor lisättynä 0,2-1,0 prosenttiyksikön suuruinen marginaali. Viitekoron ja marginaalin päättää talousjohtaja kulloisenkin markkinatilanteen mukaan.

4. sisäinen limiitti tytäryhtiöille voi olla enintään 0,5 miljoona euroa.

 

Asian käsittely Joonas Yliluoma, Juha Koskela, Alpo Löytynoja, Kaisa Haapakoski, Mikko Korkeakoski, Tapani Uusikylä ja Tarmo Hirvelä poistuivat kokouksesta esteellisinä (yhteisöjäävi) asian käsittelyn ajaksi.

 

Kaupunginjohtaja muutti kokouksessa päätösehdotusta: Kaupunginhallitus jättää asian pöydälle.

 

Päätös Asia jätettiin pöydälle.

 

 

Kaupunginhallitus 18.09.2023 § 243  

758/02.00/2023  

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää vahvistaa seuraavat periaatteet konsernitilin käytölle:
1. kaupungin kokonaan omistamat tytäryhtiöt ovat liittyneet kaupungin konsernitiliin. Poikkeuksena pienet (alle 100.000 euron liikevaihdon) tytäryhtiöt, joiden osalta menetellään tapauskohtaisesti.

2. hyvityskorko alatileille on 0,00 %:a. Hyvityskorkona voidaan käyttää talousjohtajan päätöksellä myös 1 kk euribor.

3. veloituskorko luottolimiitin käytöstä on 1,3 tai 6 kk euribor lisättynä 0,2-1,0 prosenttiyksikön suuruinen marginaali. Viitekoron ja marginaalin päättää talousjohtaja kulloisenkin markkinatilanteen mukaan.

4. sisäinen limiitti tytäryhtiöille voi olla enintään 0,5 miljoona euroa.

 

Asian käsittely Alpo Löytynoja, Kaisa Haapakoski, Mikko Korkeakoski, Tapani Uusikylä ja Tarmo Hirvelä poistuivat kokouksesta esteellisinä (yhteisöjäävi) asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Päätöksenteon jälkeen pidettiin tekninen tauko klo 18.22 - 18.27.

 

 

Tämä asia tarkastetaan 4.9. ja 18.9. pidettyjen kokousten osalta samalla kertaa tämän pöytäkirjan tarkastamisen yhteydessä.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa