Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 197

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion loppuselvitys ja tilinpäätös 1.1.-31.5.2023

 

Kaupunginhallitus 14.08.2023 § 197  

1251/02.06.01/2023  

 

Valmistelija talousjohtaja Joonas Yliluoma

 

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu päättyi lainsäädännön muutosten myötä 31.12.2022.

 

1.1.2023 alkaen palveluiden järjestämisestä vastaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue.

 

Jäsenkuntien valtuustot ovat päättäneet, että kuntayhtymän purkaminen toteutetaan sen perussopimuksen 23 §:n mukaisesti.

 

Kuntayhtymän purkusopimuksessa yhtymähallituksen tehtäväksi annettiin vuoden 2022 tilinpäätöksen laatiminen ja sen pohjalta tehtävä kuntayhtymän loppuselvitys. Loppuselvityksen hyväksyvät jäsenkuntien valtuustot. Purkusopimuksen kohdan 12 mukaan jäsenkuntien valtuustot päättävät Kallion tilinpäätöksen 1.1.-31.5.2023 hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä yhtymähallitukselle ja tilivelvolliselle viranhaltijalle.

 

Kuntayhtymä voidaan katsoa purkautuneeksi, kun jäsenkuntien valtuustot ovat hyväksyneet sen loppuselvityksen.

 

Kuntayhtymän tarkastuslautakunta on saattanut kuntayhtymän tilinpäätöstä 1.1.-31.5.2023 ja loppuselvitystä koskevan tilintarkastajan raportin jäsenkunnille käsiteltäväksi.

 

Kuntayhtymän tarkastuslautakunta on saattanut kuntayhtymän tilinpäätöksen 1.1.-31.5.2023 ja loppuselvityksen jäsenkunnille käsiteltäväksi sekä esittänyt niiden hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille.

 

Tilikauden 1.1.-31.5.2023 alijäämä -349 802,11 euroa katetaan kuntayhtymän omista varoista.

 

Loppuselvityksen mukaiset varat jaetaan jäsenkunnille kuntayhtymän peruspääomaosuuksien suhteessa. 1.6.2023 kirjanpidon tilanteen mukaan jakokelpoisia rahavaroja on 7 921 527,87 euroa. Niistä 100 000,00 euroa on varattu purkamisen jälkeisiin kustannuksiin purkusopimuksen mukaisesti. Jäljelle jäävistä jakokelpoisista varoista Ylivieskan jako-osuus on 3 262 891,97 euroa.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se

1) merkitsee tiedoksi tilinpäätöstä ja loppuselvitystä koskevan tilintarkastajan raportin.

2) hyväksyy peruspalvelukuntayhtymä Kallion loppuselvityksen.

3) hyväksyy kuntayhtymän tilinpäätöksen 1.1.-31.5.2023.

4) myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille kaudelta 1.1.-31.5.2023.

 

Asian käsittely Paula Haapakoski, Terttu Alanen, Kaisa Haapakoski ja Juha Koskela poistuivat kokouksesta esteellisinä (edustusjäävi) tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

 Puheenjohtajana toimi Marko Sorvisto.

 

 Asiantuntijana kuultiin talousjohtaja Joonas Yliluomaa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa