Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 155

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kortteli 60 tontti 4 asemakaavan muutos (Hollihaka)

 

Teknisten palveluiden lautakunta 21.02.2023 § 18 

 

 

Valmistelija kaavoitusinsinööri Esa Taka-Eilola

 

Hollihaan korttelia 60 koskeva asemakaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa vuonna 2006 (kvalt 26.9.2006 § 48). Asemakaavassa kortteli on osoitettu erillispientalojen korttelialueeksi. Alueen kunnallistekniikka on rakentunut ja korttelin 60 tontille 4 on rakentunut vuonna 2013 paritalo yläkertavarauksella.

 

Kaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa asemakaava vastamaan nykyistä rakentunutta tilannetta sekä mahdollistaa rakentamisessa huomioidun

yläkertavarauksen hyödyntäminen. Asemakaavamuutos laaditaan yksityisen aloitteesta.

 

Oheismateriaalia.

 

Esittelijä tekninen johtaja Leena Löytynoja

 

Päätösehdotus Lautakunta:
1. päättää ryhtyä asemakaavamuutoksen laatimiseen sekä oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen ilmoittamaan kaavoituksen vireilletulosta.
2. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville ja varaa osallisille tilaisuuden esittää mielipiteensä MRL:n § 62 ja MRA:n § 30 mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Asiantuntijana kuultiin kaupunginarkkitehti Risto Suikkaria.

 

Teknisten palveluiden lautakunta 21.03.2023 § 29 

 

 

Valmistelija kaavoitusinsinööri Esa Taka-Eilola

 

Hollihaan korttelia 60 koskevan asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidettiin julkisesti nähtävillä 1.3.2023 - 15.3.2023 välisen ajan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin yhteensä kolme viranomaislausuntoa, mielipiteitä ei jätetty.

 

Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa korttelin 60 tontin 4 paritalon yläkertavarauksen toteuttaminen sekä muuttaa asemakaava vastaamaan nykyistä rakentunutta tilannetta.  

 

Näiden tavoitteiden ja saatujen lausuntojen pohjalta maankäyttöpalvelut on valmistellut liitteenä olevan asemakaavaluonnoksen, jossa alue on osoitettu asuinpientalojen korttelialueeksi (AP). Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadusta palautteesta kaavoittajan vastineineen on laadittu kooste, joka on kaavaselostuksen liitteenä.

 

Oheismateriaalia.

 

Esittelijä kaupunginarkkitehti Risto Suikkari

 

Päätösehdotus Lautakunta:
1. hyväksyy kaavoittajan vastineen osallistumis- ja arviointisuunnitelman palautteeseen.
2. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan valmisteluaineiston nähtäville ja varaa osallisille tilaisuuden jättää mielipiteensä MRL:n § 62 ja MRA:n § 30 mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Asiantuntijana kuultiin kaavoitusinsinööri Esa Taka-Eilolaa.

 

Teknisten palveluiden lautakunta 25.04.2023 § 59 

 

 

Valmistelija kaavoitusinsinööri Esa Taka-Eilola

 

Korttelin 60 asemakaavan muutoksen luonnosaineisto oli julkisesti nähtävillä 29.3.2023 - 14.4.2023 välisen ajan. Luonnosaineistosta jätettiin kaksi viranomaislausuntoa, mielipiteitä ei jätetty.

 

Maankäyttöpalvelut on valmistellut liitteenä olevan asemakaavaehdotuksen. Luonnosaineistosta saadusta palautteesta kaavoittajan vastineineen on laadittu kooste, joka on kaavaselostuksen liitteenä.

 

Esittelijä tekninen johtaja Leena Löytynoja

 

Päätösehdotus Lautakunta:
1. merkitsee tiedoksi kaavoituksen luonnosvaiheen palautteen ja hyväksyy kaavoittajan palautteeseen laatiman vastineen.
2. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan kaavamuutosehdotuksen nähtäville (MRL § 65, MRA § 27).

 

Asian käsittely Asiantuntijana kuultiin kaupunginarkkitehti Risto Suikkaria.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Kaupunginhallitus 12.06.2023 § 155  

269/10.02.03/2023  

 

Valmistelija kaavoitusinsinööri Esa Taka-Eilola

 

Hollihaan 5. kaupunginosan korttelin 60 tonttia 4 koskeva asemakaavan muutosehdotus pidettiin nähtävillä 3.5.2023 - 5.6.2023 välisen ajan. Asemakaavaehdotuksesta jätettiin kaksi viranomaislausuntoa, muistutuksia ei jätetty.

 

Ehdotusvaiheesta saadusta palautteesta kaavoittajan vastineineen on laadittu kooste, joka on kaavaselostuksen liitteenä.

 

Oheismateriaalia.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto

1. merkitsee tiedoksi kaavoituksen ehdotusvaiheen palautteen ja hyväksyy kaavoittajan palautteeseen laatiman vastineen.

2. hyväksyy asemakaavan muutoksen, jolla muodostuu asuinpientalojen korttelialue (AP) Ylivieskan kaupungin 5. kaupunginosan kortteliin 60.

 

Asian käsittely Asiantuntijana kuultiin kaupunginarkkitehti Risto Suikkaria.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa