RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 25.08.2026/Pykälä 87
Jätevesimaksun korottaminen 1.11.2026 alkaen
Teknisten palveluiden lautakunta 25.8.2026 § 87
1081/02.05.00.00/2026
Valmistelija tekninen johtaja Leena Löytynoja, kuntatekniikan päällikkö Karoliina Mustonen
Ylivieskan kaupungin viemärilaitos on oma tulosyksikkö. Jätevedet johdetaan Vesikolmio Oy:n omistamaa siirtoviemäri pitkin Kalajoen Keskuspuhdistamoon, jonka omistaa myös Vesikolmio Oy. Kiinteistöjen jäteveden laskutusmäärä perustuu kiinteistössä kulutettuun puhtaan veden määrään. Jäteveden maksut koostuvat perusmaksuista ja käyttömaksuista sekä liittymismaksuista.
Keskuspuhdistamon toiminnasta vastaa Vesikolmio Oy. Jäteveden puhdistuksen hintojen nousu, yleinen kustannustaso ja viemärilaitoksen taloudellinen tilanne edellyttää jätevesimaksujen korottamista. Vesihuoltolain 18§:n mukaan ”vesihuollon ja huleveden viemäröinnin maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä niillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit ja kustannukset 9 a §:ssä tarkoitetun omaisuudenhallintasuunnitelman mukaisesti. Maksujen on oltava kohtuulliset ja tasapuoliset.”
Esittelijä kaupunkisuunnittelupäällikkö Esa Taka-Eilola
Päätösehdotus
Teknisten palveluiden lautakunta hyväksyy perusmaksujen ja käyttömaksujen korotukset 1.11.2026 alkaen.
Vesimittarin kokoon perustuva perusmaksu 1.11.2026 alkaen
Mittarin koko | Yksikkö | Perusmaksu € (alv 0 %) | Perusmaksu € (alv 25,5 %) |
NS20 | € / vuosi | 69,19 | 86,83 |
NS25 | € / vuosi | 461,00 | 578,55 |
NS40 | € / vuosi | 599,72 | 752,65 |
NS50 | € / vuosi | 760,10 | 953,92 |
Käyttömaksu
| Yksikkö | Käyttömaksu € (alv 0%) | Käyttömaksu € (alv 25,5%) |
Jätevesimaksu | €/m3 | 4,23 | 5,31 |
Lisäksi Teknisten palveluiden lautakunta toteaa, että huleveden johtaminen jätevesiviemäriin on vesihuoltolain 17 d §:n mukaisesti kielletty. Jos asiakas johtaa hulevetensä jätevesiviemäriin, vaikka alueella on järjestetty erillisviemäröinti, laitos perii korotettua käyttömaksua Ylivieskan kaupunginvaltuuston 13.11.2007 § 62 päätöksen mukaisesti. Korotuksen suuruus on 100%.
Asian käsittely
Asiantuntijana kuultiin kuntatekniikan päällikkö Karoliina Mustosta.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.