RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 25.08.2026/Pykälä 86
Pöytäkirjantarkastajat
Teknisten palveluiden lautakunta 25.8.2026 § 86
Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan sähköisesti.
Tarkastamisen jälkeen kokouksen pöytäkirja julkaistaan ja on nähtävänä Ylivieskan kaupungin kotisivuilla.
Pöytäkirjantarkastajat toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina.
Mikäli pöytäkirjantarkastajaksi valittu henkilö on esteellinen tai estynyt käsittelemään jotakin asiaa, tarkastaa pöytäkirjan kyseisen asian osalta varalle valittu henkilö.
Esittelijä kaupunkisuunnittelupäällikkö Esa Taka-Eilola
Päätösehdotus Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Mia Nisula (varalle Esa Härmä) ja Esa Kaikkonen (varalle Eeva Voltti).
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Esa Kaikkonen (varalle Ville Siirtola) ja Eeva Voltti (varalle Maria Sorvisto).