RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 28.09.2026/Asianro 293
Vesikolmio Oy:n takausanomus Nivala-Ylivieska siirtoviemäri- ja esikäsittelylaitoshankkeiden lyhytaikaisen rahoituksen korvaamisesta pitkäaikaisella lainalla
Kaupunginhallitus 28.9.2026
1298/02.05.06/2026
Valmistelija talousjohtaja Joonas Yliluoma, puh. 044 4294 222
Kaupungin 27,35 %:sti omistama Vesikolmio Oy on lähettänyt 16.9.2026 seuraavan kirjeen:
”Vesikolmion Nivalan esikäsittelyrakennuksen ja Nivala-Ylivieska siirtoviemärin ja syöttövesijohdon rakentaminen valmistuivat vuonna 2024. Nivala-Ylivieska siirtoviemäri hankkeen valmistuttua koko Kalajokivarren jätevedet käsitellään keskitetysti keskuspuhdistamolla Kalajoella.
Hankkeet on rahoitettu rakennusaikana Kuntarahoituksen yritystodistusohjelman mukaisella lyhytaikaisella rahoituksella. Tätä rahoitusta korvataan uudella Kuntarahoituksen 10 miljoonan euron 10 vuoden lainalla. Vieraan pääoman määrä ei tule siten kasvamaan järjestelyn myötä. Rahoitusjärjestelyllä hallitaan korkoriskiä, saadaan vakautta ja ennustettavuutta yrityksen talouteen sekä tasapainotetaan rahoitusrakennetta.
Vesikolmio Oy hakee osakaskuntien takauksia Kuntarahoituksen 10 miljoonan euron 10 vuoden 12 kk euribor-sidotulle lainalle. Vesikolmio tekee rahoittajan kanssa lainasopimuksen. Takaajat sitoutuvat enintään 10 miljoonan euron suuruisen pitkäaikaisen lainan takaisin maksamisen vakuudeksi omavelkaiseen takaukseen. Takaus kattaa lainan pääoman mahdollisine korkoineen, viivästyskorkoineen ja perimiskuluineen. Takaus ei ole yhteisvastuullinen, vaan Takaajat vastaavat edellä mainituista maksuvelvoitteista omistusoikeuksiensa suhteessa. Takausvastuiden kokonaismäärä ei kasva järjestelyn myötä.
Vesikolmiolla on Kuntarahoituksen v. 2017 myöntämästä 15.000.000,00 euron lainasta on maksamatta 31.12.2026 enää 1.125.000,00 euroa, jolloin lainasta on vapautunut vakuuksia uuteen lainaan tarvittava määrä 6.000.000,00 euroa, ja näitä käytetään vastavakuutena kuntien myöntämille takauksille. Sopimus vastavakuuksien jaosta ja niiden hallinnoista allekirjoitetaan yhdessä laina-asiakirjojen kanssa. Kuntien takausprovisio maksetaan vuoden lopussa olevan lainamäärän mukaan.
Vesikolmio Oy hakee Ylivieskan kaupungin omavelkaista takausta maksimissaan 2.735.000,00 euron osuudelle 10 miljoonan euron lainasta.”
Vesikolmio Oy on Kalajokilaakson kuntien omistama vuonna 1968 perustettu tukkuvesiyhtiö. Yhtiö vastaa osakaskuntien alueen talousveden hankinnasta sekä jätevesien puhdistamisesta ja kuntakeskusten välisestä siirtämisestä.
Ylivieskan kaupunki on hallinnoinut Vesikolmion antamia vakuuksia ja aiemman jo pääosin maksetun lainan vakuuksien vapauttamisesta tulee tehdä päätös, jotta pankki vapauttaa. Yhteensä yrityskiinnityksiä on 54 kpl (a 150.000 €) eli arvoltaan yhteensä 8,1 miljoonaa euroa, joista vapautetaan 6,0 miljoonaa euroa.
Kuntalain 129 §:n mukaan lainan taikka takauksen tai muun vakuuden an-taminen: ”Kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla. Mitä edellä tässä momentissa säädetään vakuuksista, ei koske osakeyhtiölain (624/2006) 12luvussa eikä osuuskuntalain (421/2013) 12 luvussa tarkoitettua pääomalainaa. (21.5.2021/419)
Kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisökuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa.
Sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, joka liittyy sen liikuntalain (390/2015), kuntienkulttuuritoiminnasta annetun lain (166/2019), museolain (314/2019), esittävän taiteen edistämisetä annetun lain (1082/2020) tai nuorisolain mukaisen tehtävänedistämiseen. Takauksen ja muun vakuuden antamisen edellytyksistä on kuitenkin voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. Lisäksi kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, jos se perustuu lain perusteella hyväksyttyyn tukiohjelmaan tai yksittäiseen tukeen tai liittyy yhteisölle tai säätiölle annettuun palveluvelvoitteeseen. (21.5.2021/419) Sen estämättä, mitä edellä säädetään, kunta voi myöntää kilpailuilla markkinoilla toimivalle yritykselle lainan, mikäli lainan myöntämisen ehdot eivät sisällä julkista tukea, ts. myönnettävä laina ei sisällä korkotukea eikä muutakaan tukea ja lainan vakuudet ovat riittävät.”
Asiassa tulee huomioida myös EU:n valtiontuki säännökset. Komissio on antanut tiedonannon EY:n perussopimuksen 87 ja 88 artiklan (sittemmin SEUT 107 ja 108 artiklan) soveltamisesta valtiontukiin takauksina (2008/C 155/02). Tiedonannon 3.2. kohdan mukaan seuraavien edellytysten täyttäminen riittää osoittamaan, ettei yksittäinen valtiontakaus (kunnan takaus) ole valtiontukea:
• lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa
• takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti (kiinteä enimmäismäärä ja rajattu voimassaoloaika)
• takaus ei kata missään vaiheessa enempää kuin 80 prosenttia lainasaamisen tai muun rahoitussitoumuksen määrästä
• takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta
• EU-tiedonannossa on myös todettu, että jos jokin edellä mainituista edellytyksistä ei täyty, se ei tarkoita sitä, että takaus katsottaisiin automaattisesti valtiontueksi.
Takaus ei saa missään tilanteessa vaarantaa kaupungin kykyä hoitaa lakisääteiset tehtävänsä. Takausta ei saa myöntää, jos takaukseen sisältyy merkittävä taloudellinen riski.
Ylivieskan kaupunki on aiemmin taannut noin 15.180.891 euron verran Vesikolmion lainoja, joista takausvastuuta oli 31.12.2025 jäljellä noin 8.868.238 euroa.
Vesikolmio on vakavarainen, eikä se ole maksuvaikeuksissa. Lainan takaus ei aiheuta merkittävää taloudellista riskiä Ylivieskan kaupungille. Takauksesta perittävä 0,5 %:n takausprovisio on markkinahintainen. Sääntelyn osalta ei ole estettä lainan 100 %:lle takaukselle.
Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunki myöntää takauksen Vesikolmio Oy:lle lyhytaikaisen lainan korvaamiseksi pitkäaikaiseksi lainaksi seuraavasti:
1. Pankkilainan 100 %:n takaus pitkäaikaiselle enintään 2.735.000 euron lainalle. Laina-aika on 10 vuotta. Takaus koskee lainan liitännäiskuluja, joita ovat korot, viivästyskorot, kulut ja maksut. Takausvastuu on voimassa niin kauan, kunnes kaikki päävelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut on lopullisesti maksettu luotonantajalle takaisin;
2. Takausprovisio 0,5 % / vuosi kulloisestakin lainapääomasta;
3. Kaupunki vaatii takaukselle vastavakuuksina yrityskiinnitykset parhaalla etuoikeudella 60 %:a takauksen pääomasta;
4. Kaupunki vapauttaa seuraavat yrityskiinnitykset: numerot 1-20, jotka pääomaltaan 150.000 €/kpl, asianumero 2011/003188K (ratkaisupäivämäärä 6.7.2011) ja numerot 15-34, jotka pääomaltaan 150.000 €/kpl, asianumero 2017/001674K (ratkaisupäivämäärä 12.4.2017).
Asian käsittely
Päätös