Dynasty tietopalvelu
Ylivieskan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.09.2026/Pykälä 266


Liitteet
Numero Otsikko
Liite3 Liite 1Varhainen ja aktiivinen tuki
(pdf 538.68 kb)

Kokousasian teksti

 

Varhainen ja aktiivinen tuki - työkyvyn ja työhyvinvoinnin johtamisen malli

 

Yhteistoimintaryhmä 18.8.2026 § 43 

 

 

Valmistelija henkilöstöpäällikkö Nina Savolainen

 

Ylivieskan kaupungin varhaisen ja aktiivisen tuen malli on päivitetty vastaamaan nykyisiä työkykyjohtamisen, esihenkilötyön ja työterveysyhteistyön tarpeita. Päivitystyössä on selkeytetty erityisesti varhaisen tuen toimintatapoja, puheeksi ottamista, sairauspoissaolojen seurantaa, aktiivisen tuen prosessia, eri toimijoiden vastuita sekä työkyvyn tukemiseen liittyvää dokumentointia.

 

Mallin tavoitteena on edistää henkilöstön työkykyä ja työhyvinvointia, varmistaa yhdenmukaiset toimintatavat koko organisaatiossa sekä tukea työkykyyn liittyvien tilanteiden ennakoivaa ja oikea-aikaista käsittelyä.

 

Yhteistoimintaryhmälle esitellään päivitetty varhaisen ja aktiivisen tuen malli liitteineen. Yhteistoimintaryhmän käsittelyn jälkeen asiakirja etenee kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Asiakirja esityslistan oheismateriaalina.

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Päätösehdotus 

Yhteistoimintaryhmä käsittelee ja hyväksyy osaltaan varhaisen ja aktiivisen tuen mallin sekä esittää kaupunginhallitukselle mallin hyväksymistä käyttöönotettavaksi Ylivieskan kaupungissa.

 

Päätös 

Hyväksyttiin.

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 7.9.2026 § 266  

1114/01.04.01/2026  

 

Valmistelija henkilöstöpäällikkö Nina Savolainen

 

Ylivieskan kaupungin varhaisen ja aktiivisen tuen malli on päivitetty vastaamaan ajankohtaisia työkykyjohtamisen, esihenkilötyön ja työterveysyhteistyön tarpeita. Päivitystyössä on tarkennettu erityisesti työkyvyn tuen toimintamalleja, puheeksi ottamisen käytäntöjä, sairauspoissaolojen seurantaa, aktiivisen tuen prosessia sekä eri toimijoiden vastuita työkyvyn tukemisessa. Lisäksi malliin on koottu työkyvyn tuen dokumentointia ja työterveysyhteistyötä koskevat menettelyt yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Mallin tavoitteena on tukea henkilöstön työkykyä ja työhyvinvointia, vahvistaa ennakoivaa toimintatapaa sekä varmistaa yhdenmukaiset käytännöt koko kaupungin organisaatiossa.

 

Varhainen ja aktiivinen tuki on osa Ylivieskan kaupungin työkykyjohtamista ja esihenkilötyötä. Mallin keskeisenä tavoitteena on tunnistaa työkykyyn ja työssä suoriutumiseen liittyvät haasteet mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, käynnistää tarvittavat tukitoimet oikea-aikaisesti sekä edistää työssä jatkamisen mahdollisuuksia yhteistyössä työntekijän, esihenkilön, työterveyshuollon ja muiden toimijoiden kanssa.

 

Yhteistoimintaryhmä on käsitellyt varhaisen ja aktiivisen tuen mallin kokouksessaan 18.8.2026 ja hyväksynyt sen osaltaan sekä esittänyt kaupunginhallitukselle mallin hyväksymistä käyttöönotettavaksi Ylivieskan kaupungissa.

 

Varhaisen ja aktiivisen tuen malli liitteineen on esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Ylivieskan kaupungin varhaisen ja aktiivisen tuen mallin liitteineen käyttöönotettavaksi Ylivieskan kaupungilla.

 

Asian käsittely

Tiina Junttila palasi kokouksen klo 17:00.

Asiantuntijana kuultiin henkilöstöpäällikkö Savolaista.

Henkilöstöpäällikkö Savolainen poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa klo 17:20.

 

Päätös 

Hyväksyttiin.