RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.08.2026/Pykälä 248
Vuoden 2027 talousarvion laadintaohje ja tavoitekehykset
Kaupunginhallitus 24.8.2026 § 248
1119/02.02.00/2026
Valmistelija talousjohtaja Joonas Yliluoma
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio- ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.
Kunnan toiminnassa ja talouden hoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvionlaadintaohjeella ja tavoitekehyksillä ohjataan kaupungin talousarvion laadintaprosessia.
Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2027 talousarvion ja 2028-2029 taloussuunnitelman laadintaohjeet ja tavoitekehykset talousarviovalmistelun pohjaksi
Asian käsittely
Merkitään pöytäkirjaan, että talousjohtaja Joonas Yliluoma esitteli asian kaupunginhallitukselle ja oli kokouksessa läsnä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.
Päätös
Hyväksyttiin.