RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.08.2026/Pykälä 247
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2026 ja konserniyhtiöiden seurantaraportti.
Kaupunginhallitus 24.8.2026 § 247
653/02.02.02/2026
Valmistelija talousjohtaja Joonas Yliluoma
Osavuosikatsauksessa esitetään selvitys vuoden 2026 talousarvion määrärahojen, tuloarvioiden ja tavoitteiden toteutumisesta sekä tuloslaskelmavertailu. Lisäksi esitetään muita osavuositietoja.
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2026 on liitteenä.
Kaupunginvaltuuston hyväksymien konserniohjeiden mukaisesti tärkeimmiltä tytäryhteisöiltä on pyydetty välitilinpäätöstietoja ja selvitykset talousarviossa asetettujen toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Konserniyhtiöiden seurantaraporttitiedot ovat liitteenä.
Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi ja esittää edelleen, että valtuusto merkitsee asian tiedoksi.
Asian käsittely
Merkitään pöytäkirjaan, että talousjohtaja Joonas Yliluoma esitteli asian kaupunginhallitukselle ja oli kokouksessa läsnä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.
Päätös
Hyväksyttiin.