Dynasty tietopalvelu
Ylivieskan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 17.08.2026/Asianro 239


Kokousasian teksti

 

Vihreän valtuustoryhmän valtuustoaloite Euroopan ulkopuolisista ohjelmistoista luopumisesta

 

Kaupunginvaltuusto 18.05.2026 § 41 

 

 

”Vihreä valtuustoryhmä esittää, että Ylivieskan kaupunki luopuu nykyisten sopimuskausien loppuessa kaikista sellaisista ei-eurooppalaisista ohjelmistoista, sovelluksista ja pilvipalveluista, jotka on mahdollista korvata joko eurooppalaisilla tai avoimen lähdekoodin vaihtoehdoilla.

 

Ylivieskan ja Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut ja muuttumassa sellaisella tavalla, jota ei ole ennen nähty. Riippuvuus Euroopan ulkopuolisista ohjelmistoista altistaa hybridivaikuttamiselle, eikä enää ole taattua, ovatko luottamukselliset tietomme turvassa.

 

Lisäksi osa ohjelmalisensseistä on varsin kalliita. Esimerkiksi edellisessä valtuuston kokouksessa kuulimme, että kaupunki maksaa vuosittain pelkästään M365-lisensseistä 150 000 euroa.

 

Turvallisuustilanteen muuttumisen vuoksi esimerkiksi Helsingin kaupunki on päättänyt vähentää riippuvuuttaan ei-eurooppalaisista digipalveluista. Ranskan valtio on päättänyt luopua yhdysvaltalaisista ohjelmistoista kaikessa viestinnässään ja valmistelee Windows-käyttöjärjestelmästä luopumista.

 

Ei-eurooppalaisten tai avoimen lähdekoodin digijärjestelmien käyttöönotto parantaisi turvallisuutta, turvaisi viestinnän mahdollisena kriisiaikana ja tukisi alan liiketoimintaan Euroopassa ja Suomessa.”

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

Kaupunginhallitus 17.8.2026    

755/07.00.00/2026  

 

Valmistelija tietohallintojohtaja Jukka Luttinen

 

Aloitteen sisältö

 

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Ylivieskan kaupunki luopuisi nykyisten sopimuskausien päättyessä kaikista sellaisista Euroopan ulkopuolisista ohjelmistoista, sovelluksista ja pilvipalveluista, jotka on mahdollista korvata eurooppalaisilla tai avoimen lähdekoodin vaihtoehdoilla. Aloitetta perustellaan muuttuneella turvallisuusympäristöllä, riippuvuuksien vähentämisellä, tietoturva- ja tietosuojanäkökohdilla sekä kustannusten hallinnalla.

 

Digitaalinen suvereniteetti ja teknologinen omavaraisuus

 

Kaupunki tunnistaa eurooppalaisessa keskustelussa korostuneen digitaalisen suvereniteetin ja teknologisen omavaraisuuden merkityksen. Tavoitteena on vähentää kriittisiä riippuvuuksia yksittäisistä toimittajista ja vahvistaa mahdollisuuksia hyödyntää vaihtoehtoisia ratkaisuja silloin, kun se on toiminnallisesti, taloudellisesti ja tietoturvan näkökulmasta tarkoituksenmukaista.

 

Nykytila

 

Kaupungin toiminnassa hyödynnetään useiden kansainvälisten toimittajien ohjelmistoja, pilvipalveluja ja laitealustoja. Näiden joukossa ovat muun muassa Microsoftin, Googlen ja Applen ratkaisut sekä useat toimialakohtaiset sovellukset ja järjestelmät. Erityisesti opetussektorilla Google Workspace for Education muodostaa keskeisen osan opetuksen digitaalista toimintaympäristöä.

 

Näiden ratkaisujen käyttö pohjautuu vakiintuneisiin sopimusmalleihin, laajaan ekosysteemiin, yhteensopivuuteen sekä toiminnalliseen merkitykseen palvelutuotannossa. Käytössä olevat palvelut on otettu käyttöön voimassa olevan lainsäädännön, viranomaisohjeiden ja sopimusehtojen mukaisesti.

Lisäksi on huomioitava, että kaupungin käyttämät palvelut muodostavat laajoja toimitusketjuja, joissa järjestelmätoimittajat voivat hyödyntää omassa palvelutuotannossaan erilaisia pilvi- ja infrastruktuuripalveluja. Tästä syystä teknologiset riippuvuudet ulottuvat myös kaupungin suorien hankintojen ulkopuolelle.

 

ICT-hankinnoissa huomioidaan jo nykyisin vaihtoehtoiset ratkaisut, mukaan lukien avoimen lähdekoodin ohjelmistot, silloin kun ne täyttävät toiminnalliset, tietoturva- ja elinkaarivaatimukset.

 

Arviointi

 

Turvallisuus ja huoltovarmuus

 

Aloitteessa esitetty tavoite riippuvuuksien vähentämisestä on perusteltu ja ajankohtainen. Samalla on todettava, että tietoturvan taso ei määräydy yksinomaan ohjelmiston alkuperämaan perusteella, vaan siihen vaikuttavat muun muassa seuraavat tekijät:

          tietoturvakontrollit ja valvonta

          identiteetin- ja pääsynhallinta

          päivitys- ja haavoittuvuuksien hallinta

          sopimukselliset turva- ja jatkuvuusjärjestelyt

          organisaation omat toimintamallit

 

Käytössä olevat palvelut sisältävät laajat tietoturva-, valvonta- ja jatkuvuusominaisuudet, joiden korvaaminen vaihtoehtoisilla ratkaisuilla edellyttäisi huolellista arviointia sekä merkittäviä investointeja.

 

Opetuksen erityispiirteet

 

Opetussektorilla Googlen palvelut muodostavat keskeisen oppimisympäristön, jota käytetään laajasti:

          oppilaiden päivittäisessä työskentelyssä

          opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa

          opettajien ja oppilaiden välisessä viestinnässä

          yhteisöllisessä työskentelyssä ja materiaalien hallinnassa

 

Mahdollinen siirtyminen pois Googlen palveluista tarkoittaisi käytännössä koko opetuksen digitaalisen toimintaympäristön uudelleen rakentamista.

 

Tällä olisi merkittäviä vaikutuksia:

          opetuksen sujuvuuteen ja pedagogisiin käytäntöihin

          henkilöstön osaamiseen ja koulutustarpeisiin

          oppilaiden käytössä oleviin työvälineisiin

          kustannuksiin ja käyttöönoton laajuuteen

Lisäksi vastaavia, pedagogisesti yhtä kattavia ja laajasti käytössä olevia eurooppalaisia tai avoimen lähdekoodin kokonaisuuksia ei tällä hetkellä ole helposti käyttöönotettavissa ilman merkittäviä muutoksia toimintamalleihin.

 

Toiminnalliset ja taloudelliset vaikutukset

 

Kokonaisvaltainen siirtyminen eurooppalaisiin tai avoimen lähdekoodin ratkaisuihin aiheuttaisi merkittäviä vaikutuksia:

          laajat käyttöönotto- ja migraatiokustannukset

          integraatiohaasteet muihin järjestelmiin ja kansallisiin palveluihin

          lisääntyvä tarve ylläpidolle ja tukipalveluille

          merkittävä koulutustarve koko organisaatiossa

           

Lisäksi nykyiset ratkaisut muodostavat kokonaisuuksia (esim. Microsoft 365, Google Workspace), joissa useita toiminnallisuuksia on yhdistetty samaan palveluun. Näiden korvaaminen edellyttäisi useiden erillisten järjestelmien hankintaa.

 

Markkinatilanne

 

Kaikille käytössä oleville keskeisille järjestelmille ei ole tällä hetkellä saatavilla täysimääräisesti korvaavia eurooppalaisia tai avoimen lähdekoodin ratkaisuja, jotka täyttäisivät samanaikaisesti:

 

          tietoturva- ja tietosuojavaatimukset 

          opetuksen ja hallinnon toiminnalliset tarpeet

          yhteentoimivuuden muiden julkishallinnon toimijoiden, kansallisten palvelujen ja viranomaisjärjestelmien kanssa

 

Lisäksi kaikille keskeisille järjestelmille ei ole tällä hetkellä olemassa yksi-yhteen korvaavia ratkaisuja, vaan vaihtoehdot rakentuvat useista osakomponenteista.

 

Tilanne kehittyy, mutta vaihtoehtojen käyttöönotto edellyttää vaiheittaista ja harkittua etenemistä.

 

Kaupungin näkökulmasta on tarkoituksenmukaista seurata aktiivisesti eurooppalaisten ja avoimen lähdekoodin ratkaisujen kehittymistä sekä arvioida mahdollisuuksia pilotointiin yksittäisissä soveltuvissa käyttökohteissa. Näin voidaan kerryttää kokemusta vaihtoehtoisista ratkaisuista hallitusti ilman, että kaupungin palvelutuotannon jatkuvuus tai toimivuus vaarantuu.

 

Taloudelliset vaikutukset ja kokonaiskustannukset

 

On kuitenkin huomattava, että ICTkustannukset eivät muodostu pelkästään ohjelmistojen lisenssimaksuista. Kansainvälisen tutkimus- ja kokemusaineiston perusteella kokonaiskustannukset muodostuvat elinkaarikustannuksista (Total Cost of Ownership, TCO), joihin sisältyvät muun muassa järjestelmien käyttöönotto, integraatiot, ylläpito, tukipalvelut, kehittäminen sekä henkilöstön koulutus ja muutosjohtaminen.

 

Avoimen lähdekoodin ja vaihtoehtoisten ratkaisujen käyttöönotossa lisenssikustannukset voivat pienentyä, mutta vastaavasti korostuvat organisaation omat ylläpito-, kehittämis- ja tukikustannukset. Käytännössä kustannukset eivät poistu, vaan muuttavat muotoaan siirtyen valmiista palveluista osin omaan tuotantoon tai erikseen hankittaviin palveluihin.

 

Tämän vuoksi eri ratkaisujen vertailussa keskeistä on kokonaistaloudellinen tarkastelu, jossa huomioidaan koko elinkaari, eikä yksittäisiä kustannuseriä tarkastella erillisinä.

 

Hankintamallit ja toteutusriskit

 

Lisäksi on huomioitava, että laajamittainen siirtyminen vaihtoehtoisiin ohjelmistoratkaisuihin vaikuttaa merkittävästi myös hankintamalleihin. Valmiiden kokonaisratkaisujen sijasta järjestelmäkokonaisuudet muodostuvat useammin erillisistä komponenteista, mikä lisää kilpailutuksen, integraation ja vastuunjaon monimutkaisuutta.

 

Käytännössä tämä voi lisätä riskiä siitä, että ratkaisuja joudutaan kilpailuttamaan useampina erillishankintoina tai että kokonaisvastuu järjestelmien toimivuudesta siirtyy nykyistä enemmän tilaajaorganisaatiolle. Lisäksi kaikille tarvittaville järjestelmille ei välttämättä ole saatavissa riittävää markkinatarjontaa, mikä voi rajoittaa kilpailua ja vaikeuttaa kustannustehokkaiden ratkaisujen löytämistä.

 

Julkisissa hankinnoissa hankintayksikkö ei voi lähtökohtaisesti rajata tuotteita tai palveluita niiden alkuperämaan perusteella, vaan hankinnat tulee toteuttaa hankintalainsäädännön mukaisesti objektiivisiin vaatimuksiin perustuen. Sen sijaan hankinnoissa voidaan huomioida muun muassa tietoturva-, tietosuoja-, huoltovarmuus- ja jatkuvuusvaatimuksia.

 

Johtopäätökset

 

Keskeisenä havaintona voidaan todeta, että kyse ei ole yksittäisten ohjelmistojen vaihtamisesta, vaan laajasta toimintamallin muutoksesta, joka vaikuttaa kustannusrakenteeseen, hankintamalleihin ja palvelutuotantoon kokonaisuutena.

 

Aloitteen tavoitteet ovat kannatettavia ja vastaavat laajempaa kehityssuuntaa digitaalisen omavaraisuuden vahvistamisessa. Kuitenkin kokonaisvaltainen ja nopea luopuminen Euroopan ulkopuolisista ohjelmistoista ei ole tällä hetkellä tarkoituksenmukaista, eikä kaikilta osin mahdollista ilman merkittäviä vaikutuksia kaupungin palvelutuotantoon.

 

Erityisesti opetussektorin laaja riippuvuus Googlen palveluista edellyttää, että mahdolliset muutokset suunnitellaan pitkäjänteisesti ja että niiden pedagogiset vaikutukset arvioidaan huolellisesti.

 

Lisäksi on huomioitava, että kaupungin riippuvuudet eivät kohdistu yksittäisiin ohjelmistoihin, vaan laajempiin palvelu-, laite- ja integraatiokokonaisuuksiin, joiden muuttaminen edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua.

 

Kaupunki arvioi tulevissa hankinnoissaan vaihtoehtoisia ratkaisuja hankintalainsäädännön mahdollistamissa puitteissa huomioiden tietoturvan, huoltovarmuuden, toiminnallisuuden ja kokonaistaloudellisuuden.

Kaupunki seuraa myös muiden julkisten toimijoiden kokemuksia digitaalisen suvereniteetin vahvistamiseen tähtäävistä ratkaisuista sekä arvioi niiden soveltuvuutta osana omaa toiminnan kehittämistään.

 

Tarkoituksenmukaisena toimintamallina on:

 

          arvioida järjestelmäratkaisuja hankintojen yhteydessä myös eurooppalaisten ja avoimen lähdekoodin vaihtoehtojen osalta

          tunnistaa ja hallita kriittisiä riippuvuuksia

          kehittää tietoturvaa ja jatkuvuudenhallintaa kokonaisuutena

          seurata aktiivisesti markkinakehitystä ja mahdollisia uusia vaihtoehtoja

          tarkastella opetuksen digitaalisia ympäristöjä erillisenä kokonaisuutena yhteistyössä sivistystoimen kanssa

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että:

1.      Kaupunginvaltuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi.

2.      Aloitteessa esitetyt tavoitteet huomioidaan osana kaupungin ICT-kehittämistä, hankintojen suunnittelua sekä digitaalisen suvereniteetin, tietoturvan ja jatkuvuudenhallinnan vahvistamista.

3.      Opetussektorin digitaalisten oppimisympäristöjen kehittämisessä seurataan aktiivisesti vaihtoehtoisten ratkaisujen kehittämistä yhteistyössä sivistystoimen kanssa.

4.      Aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös