RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 203
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kiinteistö Oy Ylivieskan Vesitalon yhtiökokous 10.6.2026
Kaupunginhallitus 08.06.2026 § 203
851/00.00.01/2026
Valmistelija vs. hallintojohtaja Tiina Isotalus
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa. Kunnanhallitus tai hallintosäännössä määrätty kunnan muu viranomainen antaa tarvittaessa ohjeita kuntaa eri yhteisöjen, laitosten ja säätiöiden hallintoelimissä edustaville henkilöille kunnan kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin.
Kunnan etua valvoessaan kunnanhallitus muun muassa seuraa niiden yhteisöjen toimintaa, joissa kunta on osallisena ja antaa ohjeita yhteisöissä edustaville henkilöille.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 9.3.2026 § 74 nimennyt kokousedustajaksi Leena Löytynojan ja varaedustajaksi Eija Saarelan.
Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ohjeistaa kokousedustajaa.
Päätös Hyväksyttiin.
Hallintojohtaja Tiina Isotalus poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 16.57. Kaupunginjohtaja Maria Sorvisto siirtyi pöytäkirjanpitäjäksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |