RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Esityslista 09.04.2026/Asianro 32
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Arviointikertomuksen 2025 valmistelu
Tarkastuslautakunta 09.04.2026
1274/00.03.00/2025
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan yhtenä tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Esittelijä puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta valmistelee vuoden 2025 arviointikertomusta.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |