Dynasty tietopalvelu
Ylivieskan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 26.05.2026/Pykälä 67

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vuoto- ja hulevedet hallintaan -projekti

 

Teknisten palveluiden lautakunta 26.05.2026 § 67  

788/10.03.01.00/2026  

 

Valmistelija tekninen johtaja Leena Löytynoja, kuntatekniikan päällikkö Karoliina Mustonen

 

Vuotovedet johtuessaan jätevesiverkostoon kuormittavat verkostoa, lisäävät rankkasadetilanteissa mahdollisesti syntyvien ylivuotojen kokoa ja haitallisten ja puhdistamattomien vesien päätymistä vesistöihin. Vuotovesiä voi päätyä verkostoon esimerkiksi rikkoutuneiden ja huonokuntoisten verkoston osien tai luvattomien liitosten kautta, kuten kiinteistön hulevesiä johtamalla jätevesiviemäriin.

 

Hulevesi on sade- ja sulamisvettä sekä perustusten kuivatusvettä, jota kertyy rakennetuilta pinnoilta, kuten katoilta ja kaduilta. Säiden ääri-ilmiöt ovet yleistyneet, joten on entistä tärkeämpää, että hulevesiä ei ohjata eikä niitä johdu jätevesiviemäriin. Tiivis ja heikosti imeytyvä maaperä lisää vuotovesihaasteita kaupunkirakenteessa ja taajama-alueilla.

 

Ylivieskan kaupungin viemärilaitos on oma tulosyksikkö, joka johtaa jätevedet Vesikolmio Oy:n omistamaan Kalajoen Keskuspuhdistamoon. Puhdistamoon päätyy myös huomattava määrä vuotovesiä, joiden puhdistuksesta aiheutuu ylimääräisiä kuluja, jotka tällä hetkellä kohdistuvat maksettavaksi pelkästään viemärilaitokselle. Kiinteistöjen jäteveden laskutusmäärä perustuu kulutettuun puhtaan veden määrään. Näin ollen kiinteistöiltä jäteve-siviemäriin päätyvät vuotovedet ovat kiinteistöiltä laskuttamattomia vesiä. Laskuttamatonta vuotovettä syntyy myös esimerkiksi kadun pintavesistä, jotka päätyvät rikkinäisten kaivojen kautta jätevesiverkostoon.

Laskuttamattoman veden osuus on Ylivieskassa viime vuosina ollut kas-vussa. Kustannusten lisäksi tulee huomioida haitta-aineita sisältävien vuoto- ja hulevesien ympäristövaikutuksia ja parantaa niiden osalta riskienhallintaa.

 

Tekninen palvelukeskus on käynnistänyt projektin vuoto- ja hulevesien vähentämiseen ja hallintaan. Projektissa pyritään paikallistamaan ja korjaa-maan ongelmakohtia muun muassa katualueilla, lisäämään kuntalaisten tietoisuutta ja kehottamaan kiinteistönomistajia tarkistamaan kiinteistön vesijärjestelmät ja tekemään tarvittavat muutokset sekä vähentämään haitallisia ympäristövaikutuksia ja tehostamaan riskien hallintaa.

 

Ympäristöministeriöllä on käynnissä Ahti-ohjelma vesien ja meren tilan parantamiseksi ja Haitta-aineet hallintaan -teemasta on hankehaku käynnissä 15.6.2026 saakka. Avustukset myönnetään valtionavustuslain 5 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaisina erityisavustuksina kaupunkien vesien hallintaa ja niiden haitallisten aineiden vähentämistä koskeviin kokeilu-, käynnistämis-, tutkimus- tai kehittämishankkeisiin taikka muihin tarkoitukseltaan rajattuihin hankkeisiin. Avustuksen määrä on harkinnanvarainen. Avustuksen määrä voi olla enintään 80 % yleishyödyllisissä hankkeissa ja enintään 50 % yksittäisiä yrityksiä hyödyttävissä hankkeissa, ellei EU:n valtiontukisääntelystä muuta johdu. Hakijalta edellytetään aina omarahoitusta.

 

Esittelijä tekninen johtaja Leena Löytynoja

 

Päätösehdotus Teknisten palveluiden lautakunta merkitsee tiedoksi vuoto- ja hulevedet hallintaan -projektin ja päättää hakea avustusta Ympäristöministeriön Ahti-ohjelmasta Haitta-aineet hallintaan teemasta. Hankkeen kustannusarvio täsmentyy, mutta arviolta se on noin 150 000 euroa vuosille 2026-2028 ja avustusta haetaan noin 120 000 euroa. Omarahoitusosuus huomioidaan teknisen palvelukeskuksen talousarviossa.

 

Asian käsittely Asiantuntijana kuultiin kuntatekniikan päällikkö Karoliina Mustosta.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 Mustonen poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen klo 13:32.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa