RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 26.05.2026/Pykälä 65
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Pöytäkirjantarkastajat
Teknisten palveluiden lautakunta 26.05.2026 § 65
Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan sähköisesti.
Tarkastamisen jälkeen kokouksen pöytäkirja julkaistaan ja on nähtävänä Ylivieskan kaupungin kotisivuilla.
Pöytäkirjantarkastajat toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina.
Mikäli pöytäkirjantarkastajaksi valittu henkilö on esteellinen tai estynyt käsittelemään jotakin asiaa, tarkastaa pöytäkirjan kyseisen asian osalta varalle valittu henkilö.
Esittelijä tekninen johtaja Leena Löytynoja
Päätösehdotus Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Esa Kaikkonen (varalle Tuomo Saari) ja Arto Marjamaa (varalle Ville Siirtola).
Päätös Pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Petri Rautiainen (varalle Tuomo Saari) ja Arto Marjamaa (Ville Siirtola).
| Edellinen asia | Seuraava asia |