Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 22.01.2026/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Maa-ainesten ottamisen lupa- ja valvontataksan tarkistaminen

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 22.01.2026 § 6  

47/02.05.00.00/2026  

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Heikki Estola

 

Maa-aineslain (555/1981) 23 §:n mukaan maa-aineslupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta sekä ottamistoiminnan valvonnasta aiheutuvien kustannusten perimisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä rakentamislain 79 §:ssä säädetään rakennustyön valvonnasta kunnalle suoritettavasta maksusta.

 

Kaupunginvaltuusto ja rakennus- ja ympäristölautakunta ovat tarkistaneet taksaa useita kertoja. Korotusten lähtökohtana ovat olleet rakennuskustannusindeksin seuraaminen sekä toisaalta mm. kaupungin talouden tasapainottamisohjelma sekä kaupunginhallituksen kulloinkin antamat talousarvion laadintaohjeet. Rakennus- ja ympäristölautakunta on hyväksynyt nykyisen taksan 7.9.2022, §.

 

 

Kaupunginhallituksen 25.8.2025 § 260 hyväksymässä vuoden 2026 talousarvion laadintaohjeissa on kirjaus (kohta 6), jonka mukaan maksuja ja taksoja korotetaan vähintään kustannusten tason muutosta vastaavasti.

 

Kunnallisissa työ- ja virkaehtosopimuksissa on henkilöstön palkkojen korotuksia mm. tälle ja ensi vuodelle. Näillä perusteilla sekä ottaen huomioon kaupunginvaltuuston hyväksymä kuluvan vuoden talousarvio ja kaupunginhallituksen 25.8.2025 hyväksymät talousarvion 2026 laadintaohjeet, taksan mukaisia maksuja esitetään korotettavaksi noin 6 %.

 

Kaupunginvaltuusto on 19.5.2025 § 26 hyväksynyt Ylivieskan

kaupungin hallintosäännön (voimaan 1.6.2025 alkaen), jonka 84 §:n mukaan "maksuista ja niiden yksityiskohtaisista perusteista päättää ao. toimielin".

 

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavien maksujen taksaluonnos on liitteenä.

 

 

 

 

Esittelijä ympäristöpäällikkö Heikki Estola

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyy maa-ainesten ottamisen ja valvonta maksutaksan liitteen mukaisena ja määrää taksan voimaan 27.2.2026 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa