RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Esityslista 25.03.2026/Asianro 36
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kuntalaisaloite hyvästä ja modernista elokuvateatterista Ylivieskaan
Hyvinvointilautakunta 25.03.2026
1592/12.03.00/2025
Valmistelija kulttuurijohtaja Terhi Saarimaa
Oulun kaupungin kirjaamoon on saapunut Kuntalaisaloite.fi -sivuston kautta 23.9.2025 luotu kuntalaisaloite. Alla oleva aloite koskee Ylivieskan kaupunkia ja Oulun kaupunki on siirtänyt aloitteen Ylivieskan kaupungille käsiteltäväksi.
"Huomaan, että täältä puuttuu elokuvateatteri, joka jokaisessa kehittyvästä kaupungissa kuuluu olla. Akustiikka ei tarjoa katsottavia hyviä yleisöä kokoavia kiinnostavia elokuvia. Ottakaa mallia Oulussa olevien teattereiden ohjelmistoista. Akustiikka ei ole edes hyvä nimi teatterille, on harhaan johtava, ei kerro heti, mitä on tarjolla eikä siten sen sivuille hoksaa mennä.
Tarvitaan kunnon teatteri, jonne voi mennä katsomaan tarjonnassa olevia elokuvia. Elokuvateatteri kokoaa laajemmaltikin kansaa ympäristökunnista tänne, oheen saa myös muutakin kulutusta lisäävää ostamista kuten grillituotteet, makeiset, popkornit jne."
Ylivieskan kaupungin kulttuuripalveluiden ylläpitämä elokuvatoiminta toteutetaan osana kulttuurikeskus Akustiikan toimintaa. Akustiikka toimii ensisijaisesti alueellisena konsertti- ja tapahtumakeskuksena ja sen tiloja hyödynnetään monipuolisesti eri kulttuurimuotojen tarpeisiin. Elokuvanäytökset ovat osa tätä kokonaisuutta.
Elokuvatoimintaa on toteutettu vuoden 2024 alusta lähtien kulttuuripalveluiden omana toimintana Kino Akustiikka -nimellä. Näytöksiä järjestetään tällä hetkellä pääsääntöisesti kahtena päivänä viikossa huomioiden tilojen muu käyttö sekä elokuvien kysyntään pohjautuva arvio. Toiminnan tavoitteena on tarjota Ylivieskassa mahdollisuus myös elokuvien katsomiseen osana olemassa olevaa palvelukokonaisuutta. Vuonna 2025 elokuvanäytöksiä järjestettiin 183 kappaletta, ja niissä kävijöitä oli yhteensä 5 644.
Nykyinen toimintamalli perustuu käytettävissä oleviin resursseihin, tilaratkaisuihin sekä toiminnan kokonaisarviointiin osana kaupungin kulttuuripalveluita. Elokuvatoiminnan kehittämistä tarkastellaan jatkossakin osana kulttuuripalveluiden kokonaisuutta ja muuttuvia tarpeita.
Esittelijä hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee kuntalaisaloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |