Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 19.11.2025/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vapaa-ajan kysely yläkoululaisille

 

Nuorisovaltuusto 19.11.2025 § 41  

1266/12.05.02/2025  

 

Valmistelija Puheenjohtaja Amanda Vaahtera

 

Nuorisovaltuuston kokouksessa 30.9.2025 § 19, päätettiin vapaa-aikaan liittyvän kyselyn tekemisestä kaupunkimme yläkoululaisille. Keskustellaan kyselyn tekemisestä, sisällöstä ja ajankohdasta.

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tehdään kysely yläkoululaisille tammikuun aikana.

 

Päätös Päätettiin tehdä kysely, jossa kartoitetaan mitä nuoret tietää vapaa-ajan palveluista ja samalla kerrotaan jo olemassaolevasta toiminnasta. Vastanneiden kesken arvotaan palkinto, kysely valmistetaan ennen vuoden loppua ja pyydetään kouluilta mahdollisuutta lähettää kysely oppilaille Wilma-viestillä tammikuun alussa. Lisäksi postereita ym tiedotusta.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa