RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 87
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite 7 | Kulttuurikasvatussuunnitelma2025 |
Kulttuurikasvatussuunnitelman päivitys
Hyvinvointilautakunta 08.10.2025 § 87
406/12.03.00/2022
Valmistelija Vs. kulttuurijohtaja Terhi Saarimaa
Kulttuurikasvatussuunnitelma on kunnan tai alueen suunnitelma, josta käy ilmi, miten kulttuuri-, taide- ja kulttuuriperintökasvatusta toteutetaan osana opetusta. Kulttuurikasvatussuunnitelman tarkoituksena on taata kaikille kunnan lapsille ja nuorille tasavertainen mahdollisuus tutustua monipuolisesti taiteeseen ja paikalliseen kulttuuriin. Suunnitelmien avulla kulttuurikasvatus on saavuttavaa, tasa-arvoista, systemaattista ja monipuolista.
Ylivieskan kaupungin ensimmäinen, nykyään käytössä oleva kulttuurikasvatussuunnitelma on luotu vuonna 2022. Nykyinen kulttuurikasvatussuunnitelma ei vastaa enää kaikilta osin toteuttamismahdollisuuksia eikä olemassa olevia resursseja, joten sen päivittäminen on ajankohtaista.
Kulttuurikasvatussuunnitelman päivittämisen tavoitteena on tehdä suunnitelmasta sekä talous- että henkilöstöresurssit huomioon ottava sekä tunnistaa jo olemassa olevia kulttuurin ja taide- kasvatukseen liittyviä opetuskeinoja, mitkä tukevat kulttuurikasvatussuunnitelman toteuttamista kevyemmällä henkilöstö- ja kustannusrakenteella. Painopisteet sisällön osalta tulevat olemaan kulttuuriperinnössä sekä monipuolisuudessa käsittäen monipuolisesti eri taiteenaloja.
Kulttuurikasvatussuunnitelma mainitaan perusopetuksen opetussuunnitelmassa paikallista opetussuunnitelmaa täydentävänä mahdollisuutena, eli se on kunnille vapaaehtoinen. Tällä hetkellä se on käytössä noin 70 prosentilla Suomen kunnista. Ylivieskassa ensimmäinen kulttuurikasvatussuunnitelma on tehty esikoululaisista yhdeksäsluokkalaisiin. Päivitetty kulttuurikasvatussuunnitelma ottaa huomioon myös varhaiskasvatuksessa olevat lapset. Päivitetty suunnitelma astuu voimaan portaittain syyslukukaudesta 2025 alkaen.
Esittelijä hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy päivitetyn Ylivieskan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelman.
Päätös Hyvinvointilautakunta hyväksyi päivitetyn Ylivieskan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelman.
Kaupunginjohtaja Maria Sorvisto poistui kokouksesta asian käsittelyn alussa klo 19.30.
Ulla Lehtikangas ja Pauli Puroila eivät voineet osallistua asian käsittelyyn teams-etäyhteyden teknisten ongelmien vuoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |