Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntien yhteinen työllisyyslautakunta
Esityslista 30.10.2025/Asianro 71

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 1  Arviointikertomus 2024_27-5-2025

 

Arviointikertomus ja tilintarkastuskertomus 2024

 

Kuntien yhteinen työllisyyslautakunta 30.10.2025     

360/00.03.00/2025  

 

Valmistelija Työllisyysaluejohtaja Mervi Mäkihonka

 

 

 

Kaupunginvaltuusto käsitteli tarkastuslautakunnan antaman arviointikertomuksen vuodelta 2024 kokouksessaan 16.6.2025 §34 ja saattoi sen kaupunginhallitukselle sekä lauta- ja johtokunnille toimenpiteitä varten. Tarkastuslautakunnan arviointityön painopistealueina vuonna 2024 ovat talouden tasapainottaminen ja kaupunkilaisten osallistaminen. Toimikauden muihin toimintoihin tarkastuslautakunta perehtyi erillisen arviointisuunnitelman mukaisesti.

 

 Arviointikertomus vuodelta 2024 on liitteenä.

 

 Tarkastuslautakunnan huomiot:

 

Tarkastuslautakunta toteaa, että Ylivieskan seudun kuntakokeilu onnistui varsin hyvin ja se edesauttoi valmistautumista TE-2024 uudistukseen. Tarkastuslautakunta on huolissaan pitkäaikaistyöttömien määrän kasvusta. Uudella työllisyysalueella tulisi erityisesti kiinnittää huomiota työllisyyden edistämiseen, jotta työmarkkinatuen kuntaosuudet saadaan laskemaan. Tulisiko jatkossa pohtia esimerkiksi erillisen työllisyysrahan käyttöönottoa?

 

 Vastaus ja toimenpiteet:

 

Pitkäaikaistyöttömien määrä on ollut kasvussa vuoden 2024 syksystä saakka, jolloin huonontunut työmarkkinatilanne alkoi näkymään lomautuksina, työnhakijoiden määrän kasvuna ja avointen työpaikkojen vähenemisenä. Työttömyyden lisääntyminen johtaa myös pitkäaikaistyöttömyyden kasvuun. Pitkäaikatyöttömyyden hillitsemiseksi tarvitaan avoimia työpaikkoja, työllistymistä edistäviä palveluja, osaamisen kehittämistä sekä alueellisia yhteistyökumppaneita. Työllisyysalue vastaa näihin tarpeisiin tehostamalla työnantajapalveluja,              tekemällä vaikuttavia palveluhankintoja, hankeyhteistyöllä sekä alueellisen työllisyyden ekosysteemin kehittämisellä. Näillä toimenpiteillä voimme vaikuttaa myös työttömyysetuuksien kuntaosuuksiin. Haasteena on työttömyysetuuksien uusi kannustava rahoitusmalli, jolloin aktivointitoimenpiteillä ei ole välitöntä kytköstä kunnan maksuosuuksiin.

Kuntien oman työllistämistuen käyttöä tulee harkita edesauttamaan pitkään työttömänä olleiden henkilöiden työllistämisen tueksi.  

 

 

Esittelijä työllisyysaluejohtaja Mervi Mäkihonka

 

Päätösehdotus Työllisyyslautakunta merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen sekä saattaa asian edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

Päätös  

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa