RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 24.09.2025/Pykälä 76
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ylivieskan kaupungin kulttuuripalkinnon 2025 saajan valintaprosessin käynnistäminen
Hyvinvointilautakunta 24.09.2025 § 76
1494/12.03.01/2022
Valmistelija vs. kulttuurijohtaja Terhi Saarimaa
Kuluvana vuonna palkinto jaetaan 51:nnen kerran. Vuonna 2024 palkinto myönnettiin Sanna Finnilälle.
Säännöissä todetaan:
1§ | Palkinnon nimi on Ylivieskan kaupungin kulttuuripalkinto. |
2§ | Palkinnon myöntää vuosittain Ylivieskan kaupungin hyvinvointilautakunta. |
3§ | Kulttuuripalkinnon piiriin kuuluvat perinteiden ja taidelajien eri muodot sisältöineen. |
4§ | Kulttuuripalkinto myönnetään merkittävän ja ansiokkaan ylivieskalaisen kulttuurityön suorittaneelle yksityiselle henkilölle tai ryhmälle. |
5§ | Kulttuuripalkinnon suuruudesta päättää vuosittain hyvinvointilautakunta. |
6§ | Kulttuuripalkinnon sääntöjä voidaan muuttaa ainoastaan hyvinvointilautakunnan erillisellä päätöksellä. |
Säännöt on hyväksytty hyvinvointilautakunnan kokouksessa 12.10.2021.
Vuonna 2024 kulttuuripalkinnon suuruus oli 500 €. Palkitulle luovutetaan lisäksi kunniakirja. Luovutus tapahtui Itsenäisyyspäivän juhlassa.
Ylivieskan kaupungin kulttuuripalkinnon saajaa vuodelle 2025 on mahdollista ehdottaa maanantaista 6.10.2025 alkaen. Perustellun ehdotuksen voi jättää sunnuntaihin 16.11.2025 kello 24 mennessä sähköisesti kulttuuripalveluiden verkkosivuilla tai paperilomakkeella, joita on jaossa kirjastossa sekä Kulttuurikeskus Akustiikassa. Lomakkeet voi palauttaa edellä mainittuihin paikkoihin.
Esittelijä hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tiedoksi Ylivieskan kaupungin kulttuuripalkinnon säännöt ja ehdotusajan vuodelle 2025.
Päätös Lautakunta merkitsi tiedoksi Ylivieskan kaupungin kulttuuripalkinnon säännöt ja ehdotusajan vuodelle 2025.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |