Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Työllisyyslautakunta
Esityslista 29.01.2025/Asianro 9

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Työllisyyslautakunnan kokousajat kevään 2025 aikana

 

Työllisyyslautakunta 11.12.2024 § 44 

 

 

Valmistelija elinvoimajohtaja Juho Niemelä

 

Hallintosäännön 134 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Esittelijä elinvoimajohtaja Juho Niemelä

 

Päätösehdotus Työllisyyslautakunnan kokoukset pidetään kevään 2025 aikana seuraavasti:

Tammikuu: Keskiviikko 29.1.
Helmikuu: Keskiviikko 26.2.
Maaliskuu: Keskiviikko 26.3.
Huhtikuu: Keskiviikko 23.4.
Toukokuu: Keskiviikko 28.5.

Kesäkuun mahdollinen kokousajankohta sovitaan erikseen ja ylimääräisistä kokouksista sovitaan tarpeen mukaan. Kokouspaikat sovitaan erikseen.

 

Päätös Lautakunta päätti kevään 2025 kokousaikataulun seuraavasti:

Tammikuu: Keskiviikko 29.1.
Helmikuu: Keskiviikko 26.2.
Maaliskuu: Keskiviikko 26.3.
Huhtikuu: Keskiviikko 23.4.
Toukokuu: Keskiviikko 21.5.

 

 

 

Työllisyyslautakunta 29.01.2025     

1995/00.00.01/2024  

 

Valmistelija työllisyysaluejohtaja Mervi Mäkihonka

 

Kevään kokousten päivämäärien lisäksi lautakunnan on hyvä käydä keskustelu liittyen kokousaikatauluihin. Kokoukset pidettiin vuonna 2024 alkaen klo 15.00, ja esiin on noussut toive keskustella myös muista vaihtoehdoista. Lisäksi voidaan keskustella aiemman päätöksen päivämäärien kokouspaikoista. Ajatuksena on ollut tutustua eri työnantajakuntien toimipisteisiin.

 

Esittelijä työllisyysaluejohtaja Mervi Mäkihonka

 

Päätösehdotus Työllisyyslautakunta käy keskustelun ja tekee päätöksen kevään kokousaikatauluista ja -paikoista.

 

Päätös  

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa