RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginvaltuuston pöytäkirjantarkastajat
Kaupunginvaltuusto 09.12.2024 § 67
Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan sähköisesti.
Hallintosäännön 119 §:n mukaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan tarkastaa vuorollaan aakkosjärjestyksessä kaksi valtuutettua kuitenkin siten, etteivät he ole samasta valtuustoryhmästä, jollei valtuusto jonkun asian kohdalla toisin päätä.
Tarkastamisen jälkeen kokouksen pöytäkirja julkaistaan ja on nähtävänä Ylivieskan kaupungin kotisivuilla.
Päätösehdotus Pöytäkirjantarkastajiksi nimetään Häggman Sanna (KESK) ja Niiranen Pasi (VAS).
Asian käsittely Merk. Hintsala Tapio saapui kokoukseen käsittelyn aikana klo 13:05.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi nimettiin Häggman Sanna (KESK) ja Ojanperä Terho (KOK).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |