RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Työllisyyslautakunta
Pöytäkirja 20.11.2024/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Työllisyysaluejohtajan rekrytointi
Työllisyyslautakunta 29.08.2024 § 13
Valmistelija elinvoimajohtaja Juho Niemelä
Kaupunginhallitus on 27.05.2024 § 163 perustanut työllisyysaluejohtajan viran ja myöntänyt täyttöluvan viran täyttämiseen vakituisesti. Oheismateriaalina luonnos hakuilmoitukseksi.
Ylivieskan kaupungin hallintosäännön mukaan työllisyysaluejohtaja:
1. toimii työllisyysalueen johtavana viranhaltijana.
2. toimii työllisyyspäällikön lähiesihenkilönä.
3. johtaa, valvoo ja kehittää työllisyysalueen toimintaa yhteistoimintasopimuksen, -suunnitelman ja työllisyyslautakunnan asettamien tavoitteiden mukaisesti.
4. vastaa toiminnan ja talouden suunnittelusta, yhteensovittamisesta ja raportoinnista.
5. vastaa työllisyyslautakunnan asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta,
6. vastaa osaltaan henkilöstön tehtävien määrittelystä ja osaamisen kehittämisestä yhteistyössä työnantajakuntien kanssa.
7. päättää käyttöoikeuksista toimialansa tietojärjestelmiin.
8. vastaa työllisyysalueen viestinnästä ja sidosryhmäyhteistyöstä.
9. päättää toimialansa alueellisiin ja paikallisiin kokeiluihin ja kehittämishankkeisiin osallistumisesta vahvistetun talousarvion määrärahojen puitteissa, kun rahoitusosuus koko hankkeesta on enintään 10 000 euroa.
10. toimii työllisyysalueen edustajana alueellisissa ja valtakunnallisissa neuvotteluissa.
11. hoitaa muut työllisyyslautakunnan määräämät toimialaansa kuuluvat tehtävät.
Työllisyysaluejohtajan toivotaan aloittavan Ylivieskan kaupungin palveluksessa sovitusti jo syksyn aikana.
Esittelijä elinvoimajohtaja Juho Niemelä
Päätösehdotus Työllisyyslautakunta päättää:
1. että työllisyysaluejohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto ja laaja työllisyyden, työllisyyspolitiikan ja työmarkkinoiden tuntemus,
2. julistaa työllisyysaluejohtajan viran haettavaksi hakuilmoituksen (oheismateriaali) mukaisesti 20.9.2024 klo 15.00 mennessä,
3. että hakuilmoitus julkaistaan Kuntarekry.fi:ssä, TE-toimiston sivuilla, Kuntalehdessä ja Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalueen kuntien kanavilla.
4. nimetä haastatteluryhmän ja valtuuttaa sen päättämään haastateltavat, toteuttamaan haastattelut ja tarvittaessa käyttämään rekrytointiprosessissa konsulttipalvelua ja soveltuvuusarviointeja.
Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.
4. Lautakunta nimesi haastatteluryhmään lautakunnan puheenjohtajiston (Eija Pahkala, Jarmo Vuolteenaho ja Tanja Laakkonen), elinvoimajohtaja Juho Niemelän, kaupunginjohtaja Maria Sorviston ja henkilöstöpäällikkö Nina Savolaisen ja valtuutti ryhmän päättämään haastateltavat, toteuttamaan haastattelut ja tarvittaessa käyttämään rekrytointiprosessissa konsulttipalvelua ja soveltuvuusarviointeja.
Työllisyyslautakunta 25.09.2024 § 24
Valmistelija elinvoimajohtaja Juho Niemelä
henkilöstöpäällikkö Nina Savolainen
Ylivieskan kaupunginhallitus on 27.5.2024 § 163 päätöksellään perustanut ja myöntänyt työllisyysaluejohtajan viran täyttöluvan. Virka on ollut julkisesti haettavana 20.9.2024 klo 15.00 mennessä. Hakuilmoitus on liitteenä. Määräaikaan mennessä saatiin 11 hakemusta.
Hakijayhteenveto ja ansiovertailun pohjatiedot ovat esityslistan oheismateriaalina.
Esittelijä elinvoimajohtaja Juho Niemelä
Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Päätös Työllisyyslautakunta päättää jatkaa työllisyysaluejohtajan viran hakuaikaa 13.10.2024 klo 23:59 asti. Aiemmat hakijat huomioidaan, eikä uutta hakemusta tarvitse jättää. Rekrytoinnin toteuttamisen tukena hyödynnetään konsulttipalvelua.
Työllisyyslautakunta 20.11.2024 § 34
1386/01.01.01.00/2024
Valmistelija elinvoimajohtaja Juho Niemelä
henkilöstöpäällikkö Nina Savolainen
Jatketun hakuajan jälkeen työllisyysaluejohtajan virkaan saapui kokonaisuudessaan 18 hakemusta, joista 2 peruivat hakemuksensa. Haastatteluryhmä kokoontui 18.10.2024 ja valitsi hakijoista 6 haastatteluun kutsuttavaa.
Haastateltavat olivat:
Kati Marjakangas,
Sari Koivumäki,
Mervi Mäkihonka,
Mari Tuomikoski,
Satu Piispanen ja
Riku Immonen.
Haastattelut järjestettiin 1.11.2024 Ylivieskassa kulttuurikeskus Akustiikassa. Haastattelumenestyksen perusteella Eezy Personnelin suorittamiin soveltuvuusarviointeihin lähetettiin:
Kati Marjakangas,
Mervi Mäkihonka ja
Riku Immonen.
Soveltuvuusarvioinnit pidettiin viikkojen 45 ja 46 aikana. Arviointien läpikäynti haastatteluryhmälle on sovittu lautakunnan kokouspäivälle 20.11.2024 klo 12 alkaen.
Hakijayhteenveto, hakemusasiakirjat ja ansiovertailu ovat esityslistan oheismateriaalina.
Esittelijä elinvoimajohtaja Juho Niemelä
Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Asian käsittely Elinvoimajohtajan päätösehdotus kokouksessa:
Työllisyyslautakunta päättää, että:
1. työllisyysaluejohtajan virkaan valitaan parhaiten soveltuvana restonomi Mervi Mäkihonka ja hänen kieltäytymisensä varalle sosionomi (YAMK) Kati Marjakangas. Mäkihongalla on virassa edellytetty kelpoisuus. Mäkihonka on hakemukseen, haastatteluun ja soveltuvuusarviointiin perustuvaan kokonaisarvioon perustuen ansioitunein työllisyysaluejohtajan virkaan.
2. viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa,
3. virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Asiantuntijana kuultiin kaupunginjohtaja Maria Sorvistoa.
Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.
Merk. Jarmo Vuolteenaho poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 16.03.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |