RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 54
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ylivieska liikuntakeskuksen investointihankkeen sijaintipäätös
Kaupunginhallitus 30.09.2024 § 280
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen
Kaupunginvaltuusto on 13.12.2023 §70 hyväksynyt Talousarvion 2024 ja
taloussuunnitelman vuosille 2024-27. Investointiosa sisältää suunnitelmavarauksen uuden liikuntakeskuksen rakentamiseksi. Kaupunginhallitus on nimennyt hankkeelle ohjausryhmän 18.3.2024 §79. Ohjausryhmän tehtävänä on tukea investointihankkeen etenemistä tuoden keskusteluun laaja-alaista asiantuntemusta suunnittelun ja valmistelun tueksi eri vaiheisiin. Ohjausryhmä seuraa hankkeen etenemistä sekä asetettuja sisällöllisiä ja taloudellisiin tavoitteita.
Ohjausryhmällä ei ole varsinaista päätösvaltaa hankkeessa, vaan investointi- ja toiminnalliset päätökset tehdään kussakin investoinnin vaiheessa toimivaltaisessa toimielimessä.
Liikuntakeskuksen investointihankkeelle on toteutettu tarveselvitys keväällä 2024. Tarveselvityksen avulla on pyritty muodostamaan kuva liikuntakeskuksen nykytilasta sekä tarpeista tulevaisuudessa käyttäjiä kuullen. Tarveselvitys antaa kattavan tiedon hankkeen seuraavaan vaiheeseen, aluesuunnitelman toteuttamiseen.
Aluesuunnitelman tavoite on ohjata alueen maankäyttöä ja rakentamista siten, että alue kehittyy tasapainoisesti ja halutulla tavalla. Aluesuunnitelman avulla pyritään luomaan toimiva, viihtyisä ja turvallinen ympäristö, joka vastaa nousseisiin tarpeisiin sekä huomioi pitkän aikavälin kehityksen. Ennen aluesuunnittelun toteuttamista, täytyy tehdä päätös liikuntakeskuksen sijainnista.
Ohjausryhmä käsitteli 26.8.2024 kokouksessaan liikuntakeskuksen eri sijaintivaihtoehtoja. Ohjausryhmä oli yksimielinen, että nykyinen sijainti on paras uudelle liikuntakeskukselle. Sijaintipäätöksellä ei vielä päätetä liikuntakeskuksen investoinnin toteuttamisesta tai sen aikataulusta, vaan paikasta päättäminen mahdollistaa hankkeen valmistelun jatkamisen ja asian huomioimisen muussa kaupunkisuunnittelussa.
Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle liikuntakeskuksen investointihankkeen sijainniksi nykyistä liikuntakeskuksen sijaintia.
Muutettu päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:
1. liikuntakeskuksen investointihankkeen sijainniksi nykyistä liikuntakeskuksen sijaintia, ja;
2. että käynnistetään liikuntakeskuksen alueen aluesuunnittelu ja tilaohjelman laatiminen kustannuslaskennan perusteeksi.
Asian käsittely Asiantuntijana kuultiin hyvinvointijohtaja Joose Kemppaista.
Päätös Hyväksyttiin muutettu päätösehdotus.
Kaupunginvaltuusto 07.10.2024 § 54
1590/12.04.00/2024
Valmistelija hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen
Esittelijä kaupunginhallitus
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:
1. liikuntakeskuksen investointihankkeen sijainniksi nykyistä liikuntakeskuksen sijaintia, ja;
2. että käynnistetään liikuntakeskuksen alueen aluesuunnittelu ja tilaohjelman laatiminen kustannuslaskennan perusteeksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |