Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 255

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Teknisen johtajan viran täyttäminen

 

Kaupunginhallitus 02.04.2024 § 107 

 

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 henkilöstöpäällikkö Nina Savolainen

 

Tekninen johtaja on irtisanoutunut virastaan ilmoituksellaan 22.3.2024.

 

Tekninen johtaja johtaa Ylivieskan kaupungin teknisten palveluiden toimialaa, toimii teknisten palveluiden lautakunnan esittelijänä ja on johtoryhmän jäsen. Teknisen johtajan viran tehtävät ja toimivalta on määritelty hallintosäännön 43 §:ssa.

 

Hallintosäännön 53 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää teknisen johtajan valinnasta. Viran kelpoisuusvaatimuksena on teknisen alan korkeakoulututkinto sekä hyvä perehtyneisyys kunnan tekniseltä toimialalta.

 

Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen 2024 mukaisesti avoimeksi tulevia vakinaisia virkoja/toimia ei saa täyttää ilman kaupunginhallituksen täyttölupaa. Ennen vakituisen viran tai toimen täyttämistä, tulosalueella/-yksikössä on selvitettävä mahdollisuus tehtävien uudelleenjärjestelyyn. Teknisen johtajan virka on keskeinen elinvoimaisuuden vahvistamiseksi ja kehittämiseksi eivätkä tehtävät ja vastuut ole uudelleenjärjestettävissä.

 

Teknisen johtajan avoimen viran määräaikaiseen hoitamiseen on antanut suostumuksen Risto Suikkari. Määräaikaisen virkamääräyksen antaa viranhaltijapäätöksellä kaupunginjohtaja.  

 

Esityslistan oheismateriaalina on luonnos hakuilmoitukseksi.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää:
1. myöntää täyttöluvan teknisen johtajan viran täyttämiseksi toistaiseksi.
2. että viran kelpoisuusvaatimuksena on teknisen alan korkeakoulututkinto sekä hyvä perehtyneisyys kunnan tekniseltä toimialalta. 
3. julistaa teknisen johtajan viran haettavaksi hakuilmoituksen mukaisesti 26.4.2024 klo 15.00 mennessä.
4. että hakuilmoitus julkaistaan Kuntarekry:ssä, TE-toimiston sivuilla, Kuntalehdessä ja Ylivieskan kaupungin kanavilla.
5. että tarvittaessa rekrytointiprosessissa voidaan käyttää konsulttipalvelua ja soveltuvuusarviointeja.

 

Asian käsittely Merk. Marko Sorvisto ja Juha Koskela poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 14.12.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.
4. Hyväksyttiin.
5. Hyväksyttiin.

 

 

 

Kaupunginhallitus 06.05.2024 § 141 

 

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 henkilöstöpäällikkö Nina Savolainen

 

Ylivieskan kaupunginhallitus on 2.4.2024 § 107 päätöksellään myöntänyt teknisen johtajan viran täyttöluvan. Virka on ollut julkisesti haettavana 26.4.2024 klo 15.00 mennessä. Hakuilmoitus on liitteenä. Määräaikaan mennessä saatiin 14 hakemusta.  

 

Hakijayhteenveto ja ansiovertailun pohjatiedot ovat esityslistan oheismateriaalina.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Asian käsittely Kaupunginjohtajan päätösehdotus kokouksessa:

 

 Kaupunginhallitus:

1. toteaa, että teknisen johtajan virkaa haki määräaikaan mennessä 14 hakijaa, joista 13 hakijaa täyttää viran kelpoisuusvaatimuksen.

2. päättää valita kelpoisuusvaatimuksen täyttäneiden hakijoiden joukosta haastatteluihin ja mahdollisiin soveltuvuusarviointiin koulutuksen ja työkokemuksen perusteella Ossi Laakson, Mikko Pekkarisen ja Isto Virtasen.

3. päättää, että haastattelutyöryhmänä toimii kaupunginhallitus, kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto, kaupunginjohtaja ja henkilöstöpäällikkö.

4. päättää haastatteluajankohdaksi 10.05.2024 klo 12.00.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.
4. Hyväksyttiin.

 

 

 

Kaupunginhallitus 10.06.2024 § 187 

 

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 henkilöstöpäällikkö Nina Savolainen

 

 Kaupunginhallituksen asettama haastattelutyöryhmä on valmistellut teknisen johtajan viran täyttämistä 6.5.2024 §141 päätöksen mukaisesti. Haastattelutyöryhmän yksimielinen näkemys on, että teknisen johtajan viran hakuaikaa jatketaan ja virkaa aikaisemmin hakeneet otetaan huomioon ilman uutta hakemusta.

 

 Esityslistan oheismateriaalina on luonnos hakuilmoitukseksi.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää jatkaa teknisen johtajan viran hakuaikaa 31.7.2024 klo 15.00 saakka. Virkaa aikaisemmin hakeneet otetaan huomioon ilman uutta hakemusta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Kaupunginhallitus 12.08.2024 § 224 

 

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 henkilöstöpäällikkö Nina Savolainen

 

 Teknisen johtajan viran hakuaikaa jatkettiin kaupunginhallituksen 10.6.2024 §187 päätöksellä 31.7.2024 klo 15.00 saakka. Virkaa aikaisemmin hakeneet otetaan huomioon ilman uutta hakemusta. Määräaikaan mennessä saatiin 16 hakemusta lisää, kokonaishakijamäärän ollessa 30 nyt hakijaa.

 

Hakijayhteenveto ja ansiovertailun pohjatiedot ovat esityslistan oheismateriaalina.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Asian käsittely Kaupunginjohtajan päätösehdotus kokouksessa

 

Kaupunginhallitus:

1. toteaa, että teknisen johtajan virkaa haki määräaikaan mennessä 30 hakijaa, joista 28 hakijaa täyttää viran kelpoisuusvaatimuksen.

2. päättää valita kelpoisuusvaatimuksen täyttäneiden hakijoiden joukosta haastatteluihin ja mahdollisiin soveltuvuusarviointiin koulutuksen ja työkokemuksen perusteella:

Ahonen Arto Tapani, Ervasti Roope, Jantunen Ilkka, Köngäs Ari Pekka,

Lehkonen Markku, Paakkunainen Keijo, Taka-Eilola Esa.

3. päättää, että haastattelutyöryhmänä toimii kaupunginhallitus, kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto, teknisen lautakunnan puheenjohtaja, kaupunginjohtaja ja henkilöstöpäällikkö.

4. päättää haastatteluajankohdaksi 19.8.2024 klo 12.00.

 

Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Hyväksyttiin.
3. Hyväksyttiin.
4. Hyväksyttiin.

 

 

 

Kaupunginhallitus 09.09.2024 § 255  

553/01.01.01.00/2024  

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 henkilöstöpäällikkö Nina Savolainen

 

 Kaupunginhallituksen asettama haastattelutyöryhmä on valmistellut tekni-sen johtajan viran täyttämistä 6.5.2024 §141, 10.6.2024 §187 ja 12.8.2024 §224 päätösten mukaisesti.

 

 Teknisen johtajan viran hakuaikaa jatkettiin 31.7.2024 klo 15.00 saakka. Virkaa aikaisemmin hakeneet otettiin huomioon ilman uutta hakemusta. Kaupunginhallitus on todennut käsittelyssä 12.8.2024 §224, että teknisen johtajan virkaa haki määräaikaan mennessä 30 hakijaa, joista 28 hakijaa täyttää viran kelpoisuusvaatimuksen.

 

 Rekrytointiprosessin aikana on haastateltu hakijat:

 Ahonen Arto Tapani,

 Köngäs Ari Pekka,

 Laakso Ossi,

 Lehkonen Markku,

 Paakkunainen Keijo, 

 Pekkarinen Mikko,

 Taka-Eilola Esa,

 Virtanen Isto.

 

 Hakijoista Ervasti Roope ja Jantunen Ilkka ilmoittivat vetävänsä hakemuksensa pois ennen haastatteluja.

 

 Haastattelujen perusteella soveltuvuusarviointiin lähetettiin:

 Laakso Ossi,

 Lehkonen Markku,

 Pekkarinen Mikko,

 Taka-Eilola Esa.

 

Hakijayhteenveto, hakemusasiakirjat ja ansiovertailu ovat esityslistan oheismateriaalina.              

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Asian käsittely Merk. Tanja Laakkonen poistui esteellisenä (yleislausekejäävi) kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kokoukseen osallistui varajäsen Teemu Mattila tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

 

 Kaupunginjohtajan päätösehdotus kokouksessa:

 

 Kaupunginhallitus päättää:

  1. toimittaa teknisen johtajan virkavaalin.
  2. toimittaa teknisen johtajan varalle valittavan henkilön virkavaalin.
  3. että viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
  4. että virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
  5. että viran palkkaus on Ylivieskan kaupungin johtoryhmän mukainen toimialajohtajan kokonaispalkka 6536,11 e/kk.

 

Puheenjohtajan esityksestä virkavaalit toimitettiin suljetuin lipuin.

 

Puheenjohtajan totesi, että toimitettavassa teknisen johtajan virkavaalissa ja varahenkilön virkavaalissa vaalikelpoisia ovat kaikki kelpoisuusvaatimuksen täyttävät hakijat. Puheenjohtaja kertasi kaikkien hakijoiden nimet.

 

Kaupunginhallitus toimitti kaksi virkavaalia, teknisen johtajan virkavaalin ja varalle valittavan henkilön virkavaalin erillisinä vaalitoimituksina. Pöytäkirjantarkastajat toimivat ääntenlaskijoina.

 

Teknisen johtajan virkavaalissa annettiin 9 hyväksyttyä ääntä:

Lehkonen Markku 6 ääntä,

 Taka-Eilola Esa 2 ääntä,

1 tyhjä.

 

Varalle valittavan henkilön virkavaalissa annettiin 9 hyväksyttyä ääntä:

Taka-Eilola Esa 7 ääntä,

Laakso Ossi 2 ääntä.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päätöksen:

Kaupunginhallituksen toimittaman virkavaalin perusteella
1. Ylivieskan tekniseksi johtajaksi valittiin rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööri Lehkonen Markku äänin 6-2, tyhjää 1.
2. Lehkosen kieltäytymisen varalle valittiin diplomi-insinööri Taka-Eilola Esa äänin 7-2.

Kaupunginhallitus päätti,
3. että viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
4. että virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
5. että viran palkkaus on Ylivieskan kaupungin johtoryhmän mukainen toimialajohtajan kokonaispalkka 6536,11 e/kk.

Merk. Teemu Mattila poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.03. Tanja Laakkonen saapui takaisin kokoukseen.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa