RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite, Keskustan valtuustoryhmä. Valtuustoaloite Ylivieskan lentokentän kehittämisestä ja tuottavuuden parantamisesta
Kaupunginvaltuusto 18.06.2024 § 41
1119/10.00.00/2024
Keskustan valtuustoryhmä haluaa, että Ylivieskan lentokenttää kehitetään ja sen käyttömahdollisuudet selvitetään laajasti.
Edellytämme, että kaupunki selvittää lentokenttäalueen hyödyntämismahdollisuudet energiantuotannossa, esimerkiksi siten, että osa lentokentän alueesta vuokrataan aurinkovoiman tuotantoon. Lentokentän kehittymistä voisivat tukea myös erilaiset hankkeet, joita tulee kartoittaa. Esimerkkeinä tästä voisivat olla sähköiseen ja hybridilentämiseen liittyvät hankkeet.
Lentokentän kulurakennetta tulee parantaa. Todelliset kentän kustannukset tulee yksilöidä ja tunnistaa säästökohteet. Lisäksi edellytämme, että kentän käytöstä peritään käyttäjiltä maksuja, kuten toimitaan muidenkin harrastustoimijoiden, esim. hallivuokrien suhteen. Kyseeseen voisivat tulla mm. laskeutumis- ja parkkeerausmaksut sekä halli- ja maavuokrahintojen ajantasaistamiset. Lisäksi tulee selvittää millä tavoin tankkaustoiminta voisi olla tuottavampaa kaupungille.
Näemme, että lentokentän ja sen alueiden hyödyntäminen tehokkaammin on mahdollisuus kehittää elinvoimaista ja monipuolista kaupunkia.
18.6.2024 Ylivieskan keskustan valtuustoryhmä.
Päätös Valtuustoaloite lähetettiin kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |