RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 63
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloite työrauhan puolesta koulujen oppitunneille
Kaupunginvaltuusto 13.11.2023 § 63
2003/12.00.01/2023
Ylivieskan kaupungin hallintosäännön §130 mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.
Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Valtuustoaloite työrauhan puolesta koulujen oppitunneille
Älypuhelimien käyttö oppitunneilla on sekä uhka että mahdollisuus. Digitalisoituva maailma tarvitsee älylaitteiden ja erilaisten sähköisten palveluiden ja sovellusten käytönhallintaa. Tiedetään että jatkuva kännykän käyttö tunnilla häiritsee oppilaan keskittymistä opetukseen. Toisaalta tiedetään, että kännyköiden käytön rajoittamisella koulupäivän aikana on saatu myönteisiä tuloksia oppimiseen ja työrauhaan tunneilla.
- Nykyiset lait eivät mahdollista mobiililaitteiden tuomisen kieltämistä kouluun. Koulun omilla järjestyssäännöillä voidaan rajoittaa kännyköiden käyttöä opetuksen aikana.
- Järjestyssäännöissä voidaan kieltää mobiililaitteen opetusta tai oppimista häiritsevä käyttö oppitunnilla.
- Välitunneilla mobiililaitteiden käyttöä ei voida kokonaan kieltää.
Perussuomalaisten valtuustoryhmä ja aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut haluavat esittää tukensa opettajille työrauhan puolesta. Esitämme, että Ylivieskan kaupunki selvittää esimerkiksi kännykkäparkkia tai vastaavia ratkaisuja kännyköiden käytön vähentämiseen koulussa ja oppitunneilla. Aloitteen tarkoitus on tukea opettajien työtä ja taata työrauha koulussa oppitunneilla sekä opettajille että oppilaille.
Ylivieskassa 13.11.2023
Ylivieska PS Valtuustoryhmä.
Päätös Valtuustoaloite lähetettiin kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |