RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjantarkastajat
Tarkastuslautakunta 19.09.2023 § 88
Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan sähköisesti.
Tarkastamisen jälkeen kokouksen pöytäkirja julkaistaan ja on nähtävänä Ylivieskan kaupungin kotisivuilla.
Pöytäkirjantarkastajat toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina.
Mikäli pöytäkirjantarkastajaksi valittu henkilö on esteellinen tai estynyt käsittelemään jotakin asiaa, tarkastaa pöytäkirjan kyseisen asian osalta varalle valittu henkilö.
Esittelijä puheenjohtaja
Päätösehdotus Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan kaksi henkilöä ja heille valitaan varahenkilöt.
Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Aila Mustamo (varalle Katja Lassila) ja Ilkka Kivi (varalle Juhani Nevala).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |