RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 117
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Korttelin 86 asemakaavan muutos (Koskipuhto)
Teknisten palveluiden lautakunta 28.11.2022 § 5
Valmistelija kaavoitusinsinööri Esa Taka-Eilola
Maanomistajan aloitteesta ryhdytään Koskipuhdon 3. kaupunginosan alueelle sijoittuvan korttelin 0386 asemakaavan muuttamiseen. Vuonna 1978 kaavoitettuun kortteliin on rakentunut yksi pientalo. Kaavoituksella on ajatuksena tutkia rannan virkistyskäyttöä sekä AOR¹ tontin muuttamista kolmeksi omakoti- /pientalotontiksi.
Suunnittelualue sijoittuu pääosin rakentuneelle asuntoalueelle, josta koulut, päiväkodit ja ydinkeskustan palvelut ovat hyvin saavutettavissa. Alue liittyy kiinteästi taajamarakenteeseen ja kuuluu rakennetun kunnallistekniikan piiriin. Alueen kehittämistä on suunniteltu jatkettavan pientaloalueena.
Teknisten palveluiden lautakunta päättää asemakaavan muutoksen hyväk-symisestä tapauksissa, joissa muutosta ei ole pidettävä vaikutukseltaan merkittävänä (MRL § 52, Hallintosääntö § 42).
Maankäyttöpalveluissa on laadittu valmisteluaineistona oheisena liitteenä oleva osallistumis- ja arviointisuunnitelma.
Oheismateriaalia.
Esittelijä tekninen johtaja Leena Löytynoja
Päätösehdotus Lautakunta:
1. päättää ryhtyä asemakaavamuutoksen laatimiseen sekä oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen ilmoittamaan kaavoituksen vireilletulosta
2. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville ja varaa osallisille tilaisuuden esittää mielipiteensä MRL:n § 62:n ja MRA § 30:n mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Teknisten palveluiden lautakunta 24.01.2023 § 4
Valmistelija kaavoitusinsinööri Esa Taka-Eilola
Korttelin 86 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidettiin nähtävillä 7.12.2022 - 4.1.2023 välisen ajan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettiin viisi viranomaislausuntoa, mielipiteitä ei jätetty.
Asemakaavahankkeen tavoitteena on muodostaa voimassa olevan asemakaavan mukaisesta enintään II-kerroksisten kytkettyjen tai erillisten pientalojen tontista (AOR¹) kolme omakoti-/pientalotonttia sekä tutkia rannan virkistyskäyttöä.
Näiden tavoitteiden ja saatujen lausuntojen pohjalta maankäyttöpalvelut on valmistellut oheisen asemakaavaluonnoksen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadusta palautteesta kaavoittajan vastineineen on laadittu kooste, joka on kaavaselostuksen liitteenä.
Oheismateriaalia.
Esittelijä tekninen johtaja Leena Löytynoja
Päätösehdotus Lautakunta:
1. hyväksyy kaavoittajan vastineen osallistumis- ja arvointisuunnitelman palautteeseen.
2. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan valmisteluaineiston nähtäville ja varaa osallisille tilaisuuden jättää mielipiteensä MRL:n § 62 ja MRA:n § 30 mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Asiantuntijana kuultiin kaavoitusinsinööri Esa Taka-Eilolaa.
Teknisten palveluiden lautakunta 21.02.2023 § 17
Valmistelija kaavoitusinsinööri Esa Taka-Eilola
Korttelin 86 asemakaavan muutoksen luonnosaineisto oli nähtävillä 1.2.2023-15.2.2023 välisen ajan. Luonnosaineistosta jätettiin kaksi viranomaislausuntoa, mielipiteitä ei jätetty.
Maankäyttöpalvelut on valmistellut oheisen asemakaavaehdotuksen. Luonnosvaiheesta saadusta palautteesta kaavoittajan vastineineen on laadittu kooste, joka on kaavaselostuksen liitteenä.
Oheismateriaalia.
Esittelijä tekninen johtaja Leena Löytynoja
Päätösehdotus 1. hyväksyy kaavoittajan vastineen luonnosvaiheen palautteeseen.
2. oikeuttaa teknisen palvelukeskuksen asettamaan kaavamuutosehdotuksen nähtäville (MRL § 65, MRA § 27).
Päätös Hyväksyttiin.
Asiantuntijana kuultiin kaavoitusinsinööri Esa Taka-Eilolaa.
Kaupunginhallitus 08.05.2023 § 117
1932/10.02.03/2022
Valmistelija kaavoitusinsinööri Esa Taka-Eilola
Korttelin 86 asemakaavaehdotus liitemateriaaleineen pidettiin julkisesti nähtävillä 1.3.2023 - 12.4.2023 välisen ajan. Asemakaavaehdotuksesta jätettiin 6 viranomaislausuntoa, muistutuksia ei jätetty.
Ehdotusvaiheesta saadusta palautteesta kaavoittajan vastineineen on laadittu kooste, joka on kaavaselostuksen liitteenä.
Oheismateriaalia.
Esittelijä vt. hallintojohtaja Nina Savolainen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto
1. merkitsee tiedoksi kaavoituksen ehdotusvaiheen palautteen ja hyväksyy kaavoittajan palautteeseen laatiman vastineen.
2. hyväksyy asemakaavan muutoksen, jolla muodostuu Ylivieskan kaupungin 3. kaupunginosan kortteli 86 ja puistoaluetta.
Asian käsittely Asiantuntijana kuultiin kaupunginarkkitehti Risto Suikkaria.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |