RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.ylivieska.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 126
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kirjastovirkailijan toimen täyttölupa
Hyvinvointilautakunta 22.02.2023 § 25
Valmistelija vs. kirjastojohtaja Janne Koski, puh. 044 4294 272
Kirjastovirkailija ----------------- eläköityy 1.6.2023 alkaen. Kirjastovirkailijan toimi tulee täytettäväksi 1.6.2023 alkaen.
Ylivieskan kirjastopalveluiden henkilöstömäärä vuonna 2021 oli 0.63 henkilövuotta / 1 000 asukasta, kun vastaava luku Pohjois-Pohjanmaalla oli 0,71 ja esimerkiksi Nivalassa 0,81, Kalajoella 0,82 ja koko maassa 0,68. Palveluiden kysyntä on koko ajan kasvussa. Palvelutason ylläpito ja aukioloajat vaativat vähintään nykyisen henkilöstömäärän.
Eläköityvän kirjastovirkailijan tehtäviin on kuulunut muun muassa asiakaspalvelu ja kokoelman hoito, laskujen käsittely, kirjojen hankinnan ennakkotilauksia ja viikkolistojen läpikäyntiä sekä arkistointia dynastyyn.
Tehtävä edellyttää kirjastoalan koulutusta. Kelpoisuusvaatimuksena on ammatillinen perustutkinto tai korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu 35 opintoviikon / 60 opintopisteen laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot tai tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Lisäksi edellytämme hyviä asiakaspalvelu- ja yhteistyötaitoja. Myös sosiaalisen median osaaminen katsotaan eduksi.
Pätevyys kirjastoauton ajamiseen Ylivieskan kirjastossa on tällä hetkellä ainoastaan auton kuljettajalla. Riski auton palveluiden keskeytymiseen esimerkiksi kuljettajan sairastuessa on suuri. Uutta virkailijaa haettaessa tulisi huomioida mahdollisuus rekrytoida virkailija, jolla olisi pätevyys sijaistaa kirjastoauton kuljettajaa (C-ajokortti ja ammattipätevyydet). Hakuilmoituksessa voidaan määritellä tarkemmin seikat, joita arvostetaan valittaessa uutta kirjastovirkailijaa.
Tehtävien uudelleenjärjestelyillä ei ole kustannusvaikutuksia ja tarvittavat määrärahat sisältyvät vuoden 2023 talousarvioesitykseen. Palkkaus on kvtes:in mukainen.
Esittelijä hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta esittää, että kaupunginhallitus myöntää hyvinvointilautakunnalle luvan täyttää kirjastovirkailijan toimi toistaiseksi 1.6.2023 alkaen.
Päätös Hyvinvointilautakunta päätti esittää, että kaupunginhallitus myöntää hyvinvointilautakunnalle luvan täyttää kirjastovirkailijan toimi toistaiseksi 1.6.2023 alkaen.
Kaupunginhallitus 08.05.2023 § 126
293/01.01.01.00/2023
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen
Esittelijä vt. hallintojohtaja Nina Savolainen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää kirjastovirkailijan toimen täyttöluvan toistaiseksi 1.6.2023 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |